IS:n entinen päätoimittaja: Keskustapoliitikkojen erityisavustajat painostivat

Ilta-Sanomien entisen päätoimittajan mukaan Matti Vanhasen ja Tanja Saarelan erityisavustajat painostivat lehteä erottamaan hänet. Pääministeri Vanhasen erityisavustaja Timo Laaninen tyrmää Pietilän syytökset.

Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä sanoo joutuneensa keskustapoliitikkojen erityisavustajien painostuksen kohteeksi toimiessaan lehden päätoimittajana.

Pietilä kertoi Helsingin käräjäoikeudessa pidetyn toista asiaa käsitelleen oikeuskäsittelyn yhteydessä, että sekä pääministerin että kulttuuriministeri Tanja Saarelan erityisavustajat olivat ottaneet yhteyttä ja ilmoittaneet pitävänsä huolen siitä, että Pietilä joutuu luopumaan tehtävästään.

Pietilä ei muista tarkalleen, oliko pääministerinä tuolloin keskustan Anneli Jäätteenmäki vai hänen seuraajansa Matti Vanhanen.

Sama henkilö, Timo Laaninen, on toiminut molempien erityisavustajana. Saarelan erityisavustajana toimi tämän vuoden alkupuolelle saakka Seija Turtiainen.

"Painostusta useina vuosina"

Pietilä ei enää oikeussalin ulkopuolella suostunut kommentoimaan painostusväitteitä.

- Minulla ei ole mahdollisuutta kommentoida näitä painostukseen ja kiusantekoon liittyviä asioita missään muussa yhteydessä kuin viranomaisten sitä pyytäessä niin kuin äsken tein tuolla oikeussalissa, Pietilä sanoi.

Tapahtumat liittyvät Pietilän mukaan vuosiin 2003 ja 2005, jolloin Ilta-Sanomat käsitteli Irak-vuotoa ja Saarelaan liittyviä asioita. Hän kertoo, että painostusta oli myös tänä vuonna Vanhasen tekstiviestikohuun liittyen.

Pietilä erosi Ilta-Sanomien päätoimittajan paikalta syyskuun loppupuolella. SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen kiisti tuolloin väitteet poliittisesta painostuksesta. Pietilä toimii tällä hetkellä viestintäkonsulttina ja kirjailijana.

Laaninen kiistää Pietilän syytökset

Vanhasen erityisavustaja Timo Laaninen kiistää ehdottomasti Pietilän syytökset.

- Kiistän ehdottomasti. En ole ollut yhteydessä Ilta-Sanomiin tai kehenkään konsernin edustajaan esittämässä tämmöisiä vaatimuksia, hämmästeli Laaninen.

Laaninen ei muista, että hän ylipäänsä olisi ollut Pietilän kanssa keskusteluissa koskaan vuoden 2003 eduskuntavaalitaistelun tai kuluvan vaalikauden aikana. Hän ei ole oman muistinsa mukaan puhunut Pietilän kanssa ainakaan viiteen vuoteen.

- Oli hyvin yllättävä kuulla, että hän tämmöisen väitteen esitti, päivitteli Laaninen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat