IS: Miljonääriäiti kiistää kavallusepäilyn

Television Miljonääriäidit-ohjelmasta tuttu Maria Alanen kiistää häneen kohdistuvan rikosepäilyn, muttei suostu muuten ottamaan kantaa tutkintaan. Alanen kommentoi asiaa Ilta-Sanomille.

– Todellakin kiistän kaiken... Tutkintaan en voi ottaa kantaa, koska asia on julistettu salaiseksi. Alanen sanoo lehdelle.

Maria Alanen vangittiin viime torstaina poissa olevana Helsingin käräjäoikeudessa epäiltynä todennäköisin syin törkeästä kavalluksesta. Rikoksen epäillään tapahtuneen 5. marraskuuta vuonna 2010. Alanen on etsintäkuulutettu.

Alanen kiistää välttelvänsä viranomaisia ja kertoo olevansa halukas selvittämään asian poliisin kanssa.

Poliisi epäilee, että Alanen myi Ferrari-luksusauton miehensä kuoleman jälkeen, mutta ei maininnut kaupasta perunkirjoituksessa tai verottajalle. Alanen kiistää, että Ferrariin liittyisi epäselvyyksiä.

Alasen mies, venemiljonääri Mikko Alanen joutui henkirikoksen uhriksi toimistossaan Helsingissä elokuussa 2010.

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat