IS: EU-jäsenyys vapautti metanolimyynnin, suomalaisia kuollut satapäin

Suomessa on kuollut EU-jäsenyyden aikana jo yli 400 ihmistä metanolimyrkytyksiin, kertoo Ilta-Sanomat.

Ennen EU-jäsentä metanolituotteiden, kuten tuulilasipesunesteiden myynti oli Suomessa tarkkaan rajoitettua. EU:n lainsäädäntö kuitenkin vapautti myynnin.

IS:n mukaan Suomi yritti saada jäsenyysneuvotteluissa poikkeusluvan kieltää metanolin myynnin myös EU:n jäsenenä. 

– Euroopan komissio ja puheenjohtajamaa (kreikka) eivät uskoneet, että Suomessa joku joisi metanolia. He totesivat, että pakkauksissahan on pääkallon kuva. Uhkaa ei pidetty todellisena ja Suomi ei saanut vaatimuksiaan läpi, sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen kertoo.

Tuomisen mukaan kuolleisuus metanolimyrkytyksiin kymmenkertaistui EU-jäsenenä.

Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen professori Ilkka Ojanperä arvioi IS:lle, että 431 metanolikuolemasta 389 olisi voitu välttää, jos metanolia ei olisi ollut vapaasti saatavilla.

Metanolituotteet siirrettiin kaupan hyllyiltä lukkojen taakse vuonna 2011. Tämä ei ole kuitenkaan poistanut ongelmaa kokonaan, sillä vapaassa myynnissä on yhä tuulilasinpesunesteitä, joissa on metanolia, mutta ei mainintaa siitä.

Ihmisen elimistö ei hajota lainkaan metanolia, jos etanolista aiheutuva humalatila on yli yhden promillen luokkaa. Mutta kun humalatila laskee, metanoli alkaa hajota myrkyiksi. Metanolimyrkytystä hoidetaankin pitämällä potilaan humalataso yli yhden promillen usean päivän ajan.

Lue myös:

    Uusimmat