IS: Erja Häkkisellä uusi suhde?

Ex-F1-kuljettaja Mika Häkkisen entisenä vaimona tunnetun Erja Häkkisen epäillään seurustelevan nykyään elokuva-alalla työskentelevän miehen kanssa, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Lehden tietojen mukaan Erja on ollut jo jonkin aikaa parisuhteessa miehen kanssa, jonka hän on tuntenut jo vuosia. Ilmeisesti ystävyys on vuosien varrella syventynyt, sillä Erja on Ilta-Sanomien mukaan liikkunut miehen kanssa julkisesti yhdessä. Pari on nähty muun muassa Lapin matkalla yhdessä Erjan lasten kanssa. Ilta-Sanomille Erja kertoi jo vuonna 2009 olevansa valmis uuteen suhteeseen.

Erja ja Mika Häkkinen erosivat kolme vuotta sitten. Häkkisillä on kaksi lasta: Hugo ja Aina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat