IS: Elonkerjuun muusikot jatkavat yhdessä ilman Lauri Tähkää

Elonkerjuun jäsenet suunnittelevat yhteistä jatkoa, kertoo Ilta-Sanomat.

Elonkerjuussa soittaneen basisti Antero Naalin mukaan uusi tuleminen nähdään ehkä jo puolen vuoden kuluessa.

– Meitä on neljä loistavaa tyyppiä, jotka tykkää tehdä keskenään juttuja. Sen voin sanoa suoraan, että jatkoa tulee, hän kertoi Ilta-Sanomille.

Lauri Tähkä & Elonkerjuu lopetti yhteistyönsä maaliskuussa. Kesän aikana bändin Teuvalla sijaitseva fanikauppa on vielä pitänyt oviaan auki, mutta parhaillaan liikkeessä on meneillään loppuunmyynti. Lauantaina Häjy-kaupan "loppupeijaisissa" nähtiin myös kaikki elonkerjuulaiset: Johanna Koivu, Lenni Paarma, Antero Naalija Simo Ralli. Itse Lauri Tähkä ei kuitenkaan ollut paikalla.

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat