IS: Auto törmäsi lapsiin suojatiellä myös Karkkilassa

Samaan aikaan kun Kanta-Hämeessä etsitään suojatiellä yliajoja yrittänyttä naiskuskia, Karkkilassa kolme lasta joutui auton töytäisemäksi suojatiellä tänään aamulla. Auto pakeni törmäyksen jälkeen paikalta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Kaksi noin 10-vuotiasta poikaa ja nuorempi tyttö olivat ylittämässä risteysalueella suojatietä Karkkilan keskustassa. Tiellä ajanut auto hiljensi vauhtia, jolloin lapset lähtivät ylittämään tietä.

– Kyseessä on risteysalue, missä on reunassa suojatie. On mahdollista, että lapset ovat käsittäneet auton hiljentämisen niin, että heitä väistetään vaikka niin ei ole sitten käynyt, kertoo Vihdin poliisiaseman ylikonstaapeli Juha Niemimaa.

Suojatie on korotettu, jolloin on poliisin mukaan mahdollista, että törmäys oli myös vahinko.

– Suojatie on korokkeella, joten autot joutuvat siihen automaattisesti hiljentämään.

Ilta-Sanomien mukaan ensimmäisenä kulkenut poika loukkasi itseään hieman. Perässä tulleet kaksi muuta lasta törmäsivät auton kylkeen.

Lasten mukaan autoa ajoi mies ja autona oli punainen Volvo. Samanlaiseen tahalliseen yliajoon ei Niemimaa usko.

– Epätodennäköistä, että tässä olisi mallia otettu.

Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä kertomaan havaintonsa numeroon 071 8736 150 tai 071 8736 130.

(MTV3)

Muualla netissä:

Lue myös:

    Uusimmat