Östnyland: Armeijan maihinnousu säikäytti saaren asukkaan – ”On sattunut vahinko”

Bjarne Winberg säikähti pahan kerran, kun aseistautuneet miehet liikuskelivat hänen kotisaarellaan, kertoo Östnyland.

Suuri vene kiinnittyi Sipoon saariston Kamsholmenin yleiseen laituriin viime viikolla. Saaressa asuva Bjarne Winberg meni katsomaan, kuka on tulossa, ja huomasi aseistautuneita miehiä.

– Kyllähän minä säikähdin, Winberg kertoo Ilta-Sanomille.

Mies soitti hätänumeroon ja lähti omalla veneellään saaresta. Myöhemmin merivartiosto soitti ja kertoi, että alueella oli ollut sotilasharjoitus.

– Soitin heidän tiedottajalleen. Hän pyysi anteeksi ja sanoi, että oli sattunut vahinko.

Harjoitusta johtanut komentaja Kari Salin kertoo Ilta-Sanomille, ettei Kamsholmenin laituriin menoa ollut suunniteltu etukäteen. Hänen mukaansa on ”tulkintakysymys” oliko saareen meno virhe.

Se, että asukkaat säikähtäisivät, ei ollut juolahtanut Salinin mieleen. Hänen mukaansa jatkossa mietietään, pitäisikö sotaharjoituksista ilmoittaa Helsingin Sanomien ja Huvfvudstadsbladetin lisäksi myös paikallislehdessä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Östnyland.


Oikaisu 31.5. klo 8.10: Tapahtuneesta kertoi Ilta-Sanomien sijaan ensimmäisenä Östnyland-lehti.

Lue myös:

    Uusimmat