Mainos

IS: Äiti sai hätäpuhelun päiväkodista – postinjakaja pelasti tilanteen

Postinjakaja on herättänyt ihailua pyyteettömällä käytöksellään Espoossa. Ilta-Sanomat kertoo jakajan tarjonneen apua nuorelle naiselle, joka oli hätääntynyt saatuaan lapsensa päiväkodista järkyttävän ilmoituksen.

Ilta-Sanomien mukaan tapahtumaketju sai alkunsa, kun nuori espoolaisäiti sai pysäyttävän puhelun lapsensa päiväkodista keskiviikkona. Naiselle kerrottiin, että hänen lapselleen oli jouduttu tilaamaan ambulanssi.

Ilmoituksesta hätääntyneenä nainen pelkäsi, ettei hän ehtisi päiväkodille ajoissa tai pääsisi ambulanssin kyytiin.

Posti vahvistaa tapauksen

Kadulla nainen törmäsi onnekseen kuitenkin postinjakajaan, joka ei epäröinyt auttaa naista huomattuaan tämän hädän.

Postinjakaja oli tehnyt autoonsa tilaa toisen lapsensa kanssa liikkeellä olleelle naiselle ja kiidättänyt kaksikon päiväkodille ripeästi. Jakajan ansiosta nainen ehti lopulta ambulanssin kyytiin.

Nainen kertoo Ilta-Sanomille tilanteen kääntyneen parhain päin ja kiittelee postimiestä ystävällisestä eleestä.

Postin viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, että tieto postinjakajan ihailtavasta toiminnasta on saavuttanut myös työnantajan.

– Olemme hirmuisen iloisia siitä, että ihmisillä on sydän paikallaan, viestinnästä todetaan. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.