Irtisanomiset vetivät mielet mataliksi Valkeakoskella

Tervasaaren sellutehdas Valkeakoskella. Kuva: Lehtikuva

Metsäyhtiö UPM:n irtisanomiset tulivat täytenä yllätyksenä Valkeakoskella. Reilun 20 000 asukkaan Valkeakosken kaupunginjohtajan Markku Auvisen mukaan aamupäivä on mennyt shokkiuutista sulatellessa.

- En voinut ajatellakaan, että tulisi tällaista ja näin suurta. Vaikka siihen on kyllä totuttu, että teollisuus tehostaa toimintojaan ja automaatio jatkaa kulkuaan - mikä tarkoittaa sitä, että tuotanto kasvaa ja työpaikkojen määrä vähenee.

Auvisen mukaan Valkeakoskella on totuttu viime vuosina rajuihinkin henkilöstövähennyksiin, sillä alue pinnistelee äkillisen rakennemuutoksen kourissa. Silti UPM:n uutisen oli odottamaton.

- Tässä on taustalla, että olemme vasta saaneet loppuun reilun 200 hengen vähennyksen ja nyt tulee siihen jatkoa 150 henkeä. Kyllähän se erittäin ikävä uutinen on.

Irtisanomiset vaikuttavat jopa 600 henkeen

Kaupunginjohtaja Auvisen mukaan lakkautettavalla sellulinjalla työskentelee siis 150 henkilöä. Hän muistuttaa kuitenkin, että irtisanomisten välillinen vaikutus on huomattavasti tätä suurempi.

- Täytyy muistaa, että kun on kyse teollisista työpaikoista voi vaikutuksen voi kertoa neljällä. Liitännäistyöpaikkoja on paljon muun muassa kuljetuksissa ja kaikessa siihen liittyvässä. Vaikutus on ehdottomasti Valkeakoskellakin enemmän kuin 150 henkilötyövuotta, Auvinen laskee.

Valkeakosken työttömyysaste on tällä hetkellä hiukan yli 10 prosenttia. Kaupunginjohtajan mukaan suhdanteet ovat tähän mennessä olleet hyvät, mutta nyt ollaan menossa taas huonompaan suuntaan, mikä vaikuttaa osaltaan myös irtisanottavien uudelleentyöllistymiseen.

- Pirkanmaalla on työvoimapulaa monella alalla mutta nämä alat eivät kohtaa. Paperi ja metalli ovat eri asioita — ratkaiseva rooli onkin nyt uudelleenkoluttamisen onnistumisella. Mutta aikaahan se vie, jos alanvaihtokin tulee kyseeseen.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat