Mainos

Irtisanomiset moninkertaistuivat

SAK:n keräämien tietojen mukaan yt-neuvottelujen alaisten työntekijöiden määrä kymmenkertaistui tammi-kesäkuussa viime vuoteen verrattuna. Myös irtisanomisten määrä moninkertaistui.

Yt-neuvottelujen piirissä oli alkuvuonna yli 125 000 työntekijää. Viime vuonna määrä oli runsaat 11 000 työntekijää. SAK:n mukaan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yt-neuvottelujen piirissä on ollut jo kaksi kertaa enemmän työntekijöitä kuin koko viime vuoden aikana yhteensä.

SAK:n elinkeinoasioiden päällikön Janne Metsämäen mukaan näköpiirissä ei ole käännettä parempaan.

- Työttömyyttä ei saa päästää kasvamaan hallitsemattomasti. Lähinnä veronkevennyksiin perustuneen elvytyksen rinnalle tarvitaan uusia päätöksiä työllisyyttä ja talouden kasvua tukevista investoinneista, kuntatalouden vahvistamisesta sekä työvoima- ja koulutuspolitiikan aktiivitoimien varmistamisesta. Missään nimessä elvytystä ei pidä nyt lopettaa, Metsämäki korostaa.

SAK:n tiedot perustuvat pörssitiedotteisiin ja muihin julkisiin lähteisiin.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.