Irlanti tunnusti - talousapua tarvitaan ja pyydetään

Irlanti aikoo pyytää apua talousvaikeuksiinsa. Irlannin valtionvarainministeri Brian Lenihan on vahvistanut, että maa aikoo hakea talousapua sekä EU:lta että IMF-valuuttarahastolta.

Lenihan sanoi suosittavansa hallitukselle, että apua haettaisiin. Ministeri kertoi asiasta Irlannin yleisradioyhtiön RTE:n haastattelussa.

Lenihan ei yksilöinyt, kuinka suurta apupakettia Irlanti aikoo pyytää. Hän sanoi olevan selvää, että summa nousee kymmeniin miljardeihin euroihin. Ministeri kuitenkin kiisti huhut, joiden mukaan apupaketti voisi paisua yli 100 miljardiin euroon.

Lenihanin mukaan velkakriisistä selvitäkseen Irlannin täytyy tehdä rakenteellisia muutoksia pankkisektoriinsa. Hän korosti, ettei hallitus aio puuttua Irlannin liian alhaiseksi moitittuun yritysveroon.

Irlannin hallitus on parhaillaan koolla hätäkokouksessa, jossa on määrä viimeistellä nelivuotissuunnitelma velkakriisistä selviämiseksi. Hallituksen odotetaan hyväksyvän suunnitelman, jonka tarkoituksena on säästää 15 miljardia euroa vuoden 2014 loppuun mennessä.

Velkakriisi on syössyt Irlannin hallituksen syvään epäsuosioon. Lenihanin mukaan uusien vaalien järjestäminen kriisin keskellä olisi kuitenkin suuri virhe.

(MTV3 - STT - AFP - DPA - Reuters)

Katso Anna Satovainion juttu

Lue myös:

    Uusimmat