Irlanti: Lipponen ei virallinen ehdokas EU-puheenjohtajaksi

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ei olekaan virallinen ehdokas EU:n komission seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Irlannin EU-edustusto on kiistänyt tiedot, joiden mukaan Irlannin pääministeri Bertie Ahern olisi sanonut puhemies Paavo Lipposen olevan "virallinen ehdokas" EU:n komission puheenjohtajan Romano Prodin (kuvassa oikealla) seuraajaksi.

Uutistoimisto Reuters kertoi eilen illalla, että Ahern oli sanonut Lipposen olevan toinen virallinen puheenjohtajaehdokas. Toinen olisi Reutersin mukaan portugalilainen EU-komissaari Antonio Vitorino.

Irlannin EU-edustuston päätiedottaja James McIntyre kuitenkin kiisti myöhemmin, että pääministeri Ahern olisi puhunut "virallisista" ehdokkaista. Tämä ei olisi mahdollista, koska vielä ei ole olemassa mitään virallista ehdokasasettelua, McIntryre tarkensi STT:lle.

McIntryren mukaan Ahern oli haastattelussa todennut, että puheenjohtajakeskustelussa on ollut esillä useita eri nimiä. Näistä Ahern oli maininnut esimerkkeinä Lipposen ja Vitorinon.

Suomen hallitus ei ole asettanut Lipposta virallisesti ehdokkaaksi, mutta pääministeri Matti Vanhanen on sanonut tukevansa Lipposta komission puheenjohtajaksi. Aiemmin julkisuudessa on mainittu mahdollisena ehdokkaana mm. Kreikan pääministeri Kostas Simitis. Useissa arvioissa on kuitenkin todettu, että tehtävään on tarjottu julkisuudessa lähes kaikkia Euroopan entisiä ja nykyisiä pääministereitä.

EU:n komissio vaihtuu marraskuussa 2004. Komission puheenjohtajan valitsevat EU-maiden poliittiset johtajat, mutta valinnalle on saatava myös Euroopan parlamentin hyväksyntä. Poliittisten johtajien on määrä tehdä valintansa EU:n huippukokouksessa kesällä huippukokouksessa Brysselissä EU-parlamentin vaalien jälkeen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat