Irlanti lainaa rahaa Kreikalle vaikeuksistaan huolimatta

Eurooppaa koettelee vuoden sisällä jo toinen suuri talouskriisi. Tilanne on ristiriitainen, sillä nyt tuettava Irlanti on ollut itse lainaamassa rahaa viime keväänä pulassa olleelle Kreikalle.

Irlannin Kreikalle lupaama 1,3 miljardin euron laina on edelleen olemassa, vaikka maa on tällä hetkellä itse syvissä talousvaikeuksissa ja tarvitsee ulkopuolista apua yli 80 miljardin euron arvosta.

- Jos sitoutuu lainaamaan jollekin, niin se on hoidettava. Kreikka-velvoite ei katoa Irlannilta mihinkään sen vaikeasta taloustilanteesta huolimatta, sanoo Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen.

Ongelmamaat takaavat muita ongelmaisia

Euromaiden talouskriisi johtaa pahimmassa tapauksessa ristiintakaamiseen, joissa talousongelmaiset maat takaavat ja auttavat toisia ongelmamaita. Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvinen kyseenalaistaa järjestelmän luotettavuuden.

- Meillä on ensin yksi ongelmamaa, jota muut tukevat. Sitten meille tulee seuraava ongelmamaa, jota muut tukevat ja sitten tämä ensimmäinen ongelmamaa on myös tukemassa tätä seuraavaa ongelmamaata, Järvinen kuvailee.

- Kun näitä ongelmapesäkkeitä tulee monia, niin lopulta me olemme siinä tilanteessa, että on olemassa enää muutama maa, joita ei tarvitse tukea. Silloin tämä velka on kasvanut kestämättömälle tasolle, kun on maiden välisiä ristiintakauksia ja ongelmamaat ovat myös takaamassa muita ongelmaisia. Silloin herää kysymys siitä, kuinka uskottavaa tämä lopulta on.

Kreikkaa tukivat viime keväänä kaikki euromaat, ja sen pelastaminen oli euromaiden yhteinen tehtävä. Silloin Irlannin ja Portugalin tulevista ongelmista ei ollut vielä laajempaa tietoa. Myös kesällä tehdyt pankkien stressitestit osoittivat Irlannin pankkien olevan kunnossa.

- Myöhemmin varmasti palataan siihen asiaan, että valehteliko joku pankkien stressitesteissä, Tyrväinen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat