Irlannin pääministeri eroaa tehtävästään

Irlannin pääministeri Bertie Ahern on ilmoittanut eroavansa virastaan väärinkäytösepäilyjen takia. Pääministerin on epäilty sekaantuneen laajaan korruptiovyyhtiin 1990-luvun puolivälissä. Hänen väitetään muun muassa ottaneen vastaan lahjuksia eräältä rakennuttajayhtiöltä ollessaan valtionvarainministeri 1990-luvulla.

56-vuotias Ahern on jyrkästi kiistänyt väärinkäytökset. Hän on kuvannut rahatilannettaan monimutkaiseksi avioliittonsa hajoamisen vuoksi.

Liikuttunut ministeri korosti lehdistötilaisuudessa, ettei hän ole tehnyt mitään väärää. Eroaan hän perusteli hallituksen työrauhan turvaamisella. Hänen eronsa astuu voimaan 6. toukokuuta.

- Tiedän sisimmässäni, että en ole tehnyt mitään väärää. Haluan jokaisen tietävän -- etten ole koskaan julkisen virkani hoidossa asettanut yksityisiä etuja julkisten etujen edelle, hän sanoi.

Ahern ehti toimi pääministerinä lähes 11 vuotta. Hänen virkakautensa, jonka hän oli jo aiemmin ilmoittanut olevan viimeinen, piti päättyä vuonna 2012. Pääministeri oli yhdessä brittiläisen virkaveljensä Tony Blairin kanssa tuomassa rauhaa levottomaan Pohjois-Irlantiin. Hänen aikanaan Irlannin talous kasvoi huimasti aina viime vuoteen asti, minkä jälkeen kasvun vauhti taittui.

Irlannin presidentti Mary McAleese kuvaa Ahernia "yhdeksi sukupolvensa loistavimmista poliitikoista". Myös Blair ylistää Ahernia "Euroopan avainhahmoksi".

Bertie Ahern on jo aiemmin nostanut valtiovarainministeri Brian Cowenin seuraajaehdokkaakseen. Lopullisen päätöksen tekee kuitenkin hänen keskustalainen Fianna Fail -puolueensa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat