Iranissa hyökättiin amerikkalaisturistien kimppuun

Joukko ääri-islamilaisia iranilaisia hyökkäsi maassa vierailevia Yhdysvaltain kansalaisia kuljettaneen auton kimppuun, kertoivat tiedotusvälineet. Iranilainen Kayhan-lehti kertoi, että välikohtaus sattui Esteqlal-hotellin edustalla maan pääkaupungissa Teheranissa eilen.

Lehden mukaan amerikkalaisvastaisia iskulauseita huutanut väkijoukko rikkoi amerikkalaisia kuljettaneen auton ikkunat, mutta kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa. Turisteina maahan saapuneet 13 amerikkalaista päättivät kuitenkin keskeyttää matkansa, ja he palasivatkin Washingtoniin Yhdysvaltoihin myöhään eilen.
Lehtitietojen mukaan Irania edustanut viranomainen vieraili amerikkalaisten hotellissa tapahtuneen jälkeen ja esitti anteeksipyynnön lisäksi kutsun lounaalle.

Turisteja vai vakoojia?

Amerikkalaisten vierailu herätti vastustusta iranilaisten poliitikkojen ja tiedotusvälineistön keskuudessa, ja amerikkalaisia ehdittiin syyttää vakoojiksi, jotka ovat naamioituneet turisteiksi.
Islamilaisessa Jomhuri Islami -lehdessä tänään julkaistun artikkelin mukaan amerikkalaisturistien joukossa oli useita Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n jäseniä. Iranin lehdistö arveli, että amerikkalaisten vierailun tarkoituksena oli hankkia poliittista tietoa Iranista. Toisaalta lehdet kertoivat amerikkalaisten saapuneen selvittämään sijoitusmahdollisuuksia ja neuvottelemaan iranilaisten viranomaisten kanssa.

Turismi on lisääntynyt Iranissa etenkin sen jälkeen, kun uudistusmielisenä pidetty presidentti Mohammad Khatami tarttui vallan kahvaan vuoden 1997 toukokuussa. Khatamin uudistusmielisestä politiikasta huolimatta Yhdysvaltain ulkoministeriö on edelleen varoittanut amerikkalaisia matkustamasta Iraniin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat