Iranin vaalit toiselle kierrokselle

Iranin presidentinvaalien toinen kierros järjestetään ensi viikon perjantaina.

Maltillinen veteraanipoliitikko Akbar Hashemi Rafsanjani ja äärikonservatiiviehdokas Mahmoud Ahmadinejad ovat selviytyneet Iranin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Rafsanjani sai vaaleissa 20,8 prosenttia äänistä ja Ahmadinejad 19,3 prosenttia. Äänestysprosentti vaalien ensimmäisellä kierroksella oli sisäministeriön mukaan 62.

Koska kukaan ehdokkaista ei saanut enemmistöä äänistä, voittaja selviää vasta toisella kierroksella, joka on määrä järjestää ensi perjantaina.

Ahmadinejadin menestystä ja tasaista tulosta pidettiin etukäteisarvioiden valossa melkoisena yllätyksenä. Mielipidemittaukset povasivat Rafsanjanille suurempaa ääniosuutta, eikä Ahmadinejadin uskottu lukeutuvan hänen kovimpiin haastajiinsa.

- Veljet ja sisaret. Olemme yhä matkan puolivälissä, ja pyydän vilpittömästi Iranin kansakuntaa osallistumaan vahvasti perjantain äänestykseen, Ahmadinejad lausui tulosten selvittyä.

Kolmanneksi eniten ääniä keräsi maltillinen ehdokas Mehdi Karroubi ja neljänneksi tuli vanhoillisena pidetty entinen poliisipäällikkö Mohammad Bager Qalibaf. Karroubin kolmostila oli yllätys, sillä etukäteen Rafsanjanin pahimpina kilpailijoina pidettiin Qalibafia ja uudistusmielistä Mostafa Moinia, joka jäi tuloksissa niukasti Qalibafin jälkeen.

Syytöksiä tuloksen peukaloinnista

Karroubi syytti hallintokoneistoa tuoreeltaan vaalituloksen vääristelystä kovan linjan ehdokkaan hyväksi.

- Jotkut valtakeskukset rikkovat lakia ja yrittävät kasata enemmän ääniä tietylle henkilölle, Karroubi sanoi.

Karroubi ei maininnut vastaehdokastaan nimeltä, mutta virallinen Irna-uutistoimisto sanoi hänen viitanneen Ahmadinejadiin.

Tulos merkitsee, että iranilaiset valitsevat perjantaina kahden linjaltaan vahvasti erilaisen poliitikon välillä. Rafsanjani on maltillisena uudistusmielisenä tunnettu veteraanipoliitikko, joka on kannattanut suhteiden lämmittämistä länsimaihin.

Ahmadinejad puolestaan lukeutuu kovan linjan vanhoillisiin. Teheranin kaupunginjohtajana hän on kieltänyt länsimaisten urheilutähtien käytön mainoksissa ja on tiukentanut kaupungin työntekijöiden pukeutumissääntöjä.

Presidentti on teoriassa toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö Iranissa hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein jälkeen. Käytännössä presidentin valtaoikeuksia rajoittaa kovan linjan uskonoppineiden vaikutusvalta.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat