Iranin uusi parlamentti vaatii sananvapautta

Iranin uusi parlamentti vaati tänään pikaisia uudistuksia maan tiukkaan lehdistölakiin. Ehdoton enemmistö parlamentissa äänesti konservatiivisen lehdistölain välittömän kumoamisen puolesta. He vaativat myös lakkautettujen uudistusmielisten sanomalehtien uudelleen perustamista.

Samassa istunnossa parlamentti pyysi maan konservatiivista oikeustuomioistuinta kunnioittamaan mielipidevankien oikeuksia. Iranilainen tuomioistuin kielsi lehdet lehdistölain loukkaamisen takia huhtikuussa.

-Yhteiskunnassa 18 lehden kieltämistä, joiden päivittäinen levikki oli yli miljoona kappaletta, ei voi verrata muuhun kuin koulujen lakkauttamiseen, totesi kansanedustaja Ahmed Bourqani. Yli puolet kansanedustajista oli myös allekirjoittanut vetoomuksen maan tuomioistuimen johtajalle Ajatollah Mahmoud Hashemi Shahroudille. Kirjeessä todettiin, että lehtien sulkeminen oli alentanut tuomioistuimen kunnioitusta iranilaisten keskuudessa.

Myös kirjeessä puututtiin ankarasti mielipidevankien kohtaloon. Iranin vankiloissa on paljon uudistusmielisiä opiskelijoita, viranomaisia ja toimittajia. Osalta on evätty oikeus perheenjäsenien ja asianajajien tapaamisiin.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat