Iranin presidentti kritisoi Eurooppaa

Iranin johtaja arvostelee eurooppalaisia siitä, että he ovat karkoittaneet juutalaiset ja sysänneet heidät keskelle muslimimaita. Eurooppalaiset ovat myös luoneet "sionistisen ja islamin vastaisen jatkeen" keskelle islamilaista maailmaa.

Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad kytkee Euroopan tuoreimpaan Israelin vastaiseen arvosteluunsa.

- Itse asiassa eurooppalaiset ovat harjoittaneet juutalaisten vastaisia etnisiä puhdistuksia karkottamalla nämä kaikista Euroopan maista, Iranin virallinen uutistoimisto IRNA kertoo Ahmadinejad sanoneen.

- He (eurooppalaiset) ovat osuneet kahteen maaliin yhdellä laukauksella. He ovat rakentaneet juutalaisleirin islamilaisten maiden keskelle ja päässeet eroon juutalaisista koko Euroopassa, Ahmadinejad sanoi eilen julkaistuissa lainauksissa.

Aiemmin Ahmadinejad on kutsunut Israelia syöväksi, joka pitäisi pyyhkäistä kartalta ja epäillyt juutalaisten toisen maailmansodan aikaisen joukkosurman todenperäisyyttä. Hänen puheensa ovat herättäneet kansainvälistä paheksuntaa.

Presidentin mukaan Israelin valtion luominen toisen maailmansodan jälkeen palveli kahta tarkoitusta. Nämä olivat juutalaisten pyyhkäiseminen pois Euroopasta ja samalla eurooppalaisen "sionistisen ja islamin vastaisen jatkeen" luominen islamilaisen maailman sydämeen.

- Sionismi on läntinen ideologia ja kolonialistinen aate. Ja nyt se joukkomurhaa muslimeja Yhdysvaltain ja osan Eurooppaa opastaessa ja avustaessa. Sionismi on viime kädessä uusi fasismin muoto, Ahmadinejad päätteli.

Monien asiantuntijoiden mukaan Ahmadinejadin Israelin vastaisten lausuntojen tarkoituksena on pönkittää hänen asemaansa kotimaan politiikassa ja islamilaisessa maailmassa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat