Mainos

Iranin mielenosoitukset jatkuvat

Iranin pääkaupungissa Teheranissa kahtena yönä jatkuneiden opiskelijamielenosoituksien uskotaan kiihtyvän. Mielenosoittajat vastustavat Iranin kovan linjan uskonnollista johtoa ja sen ikeeseen nujerrettua presidentti Muhammad Khatamia. Taustalla on myös kova työttömyys.

Torstai-iltaan mennessä mielenilmaukset ovat sujuneet vielä ilman suuria yhteenottoja, mutta kymmeniä mielenosoittajia on pidätetty. Mielenosoittajat pelkäävät fanaattisesti uskovien kiihkoilijoiden väkivaltaa. Uskovaiset kansalaiset saattavat ottaa lain omiin käsiinsä ja hyökätä heitä vastaan.

Iranin ylin uskonnollinen johtaja on toistaiseksi hillinnyt kovan linjan islamisteja ja vaatii heitä pysymään rauhallisena. Ajatolla Ali Khamenei kuitenkin syyttää Yhdysvaltoja siitä, että se villitsee Iranin nykyhallinnon vastustajia.

Mielenosoitusten uskotaan kiihtyvän

Mielenosoitusten uskotaan kiihtyvän, kun neljän vuoden takaisten marssien vuosipäivä lähenee. Heinäkuussa -99 opiskelijoiden, turvallisuusjoukkojen ja islamistien yhteenotoissa kuoli ainakin yksi ja kymmeniä pidätettiin.

Opiskelijoiden mielenosoitukset saattavat osoittautua merkittäviksi, sillä Iranin nykyinen islamilainen valtio syntyi aikanaan opiskelijaliikkeestä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 12.06.2003).

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.