Mainos

Iranin kuohuvan viikon tapahtumat

Lauantai 13.6.

Iranin istuvan presidentin Mahmud Ahmadinejadin kerrotaan voittaneen presidentinvaalit 65 prosentin ääniosuudella. Oppositioehdokas Mirhossein Mousavi olisi saanut 34 prosenttia. Oppositio ei usko tulosta, menee Teheranissa kadulle ja ottaa yhteen poliisin kanssa.

Maanantai 15.6.

Opposition mielenosoitukset leviävät neljään muuhun kaupunkiin. Teheranissa seitsemän ihmistä kuolee yhteenotoissa.

Tiistai 16.6.

Presidentti Ahmadinejadin kannattajat järjestävät oman mielenosoituksen Teheranin keskustassa, samaan aikaan kun Mousavin kannattajat ovat koolla toisella puolella kaupunkia. Ulkomaankirjeenvaihtajia kielletään kertomasta opposition protesteista karkotuksen uhalla.

Torstai 18.6.

Mousavi liittyy itse kannattajiensa päivittäiseksi muodostuneeseen mielenosoitukseen. Poliisin kerrotaan pidättäneen kymmeniä Teheranissa ja muualla. Tiedonsaanti Iranista vaikeutuu ja siirtyy internettiin sosiaalisiin verkkoihin.

Perjantai 19.6.

Iranin korkein johtaja ajatolla Ali Khamenei antaa perjantairukouksessa poliittisen tukensa presidentti Ahmadinejadille ja kieltää laittomat kokoontumiset poliisin voimatoimien uhalla.

Lauantai 20.6.

Oppositio uhmaa ajatollan määräystä ja yhteenotot muuttuvat väkivaltaisiksi. Oppositiojohtaja Mousavi sanoo olevansa valmis kuolemaan asiansa puolesta.

(MTV3)

Lue myös:

Katso Tanja Huutosen juttu (Seitsemän uutiset 21.6.2009)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.