Iranin johto vierailee maanjäristysalueella

Iranin korkein uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei ja presidentti Mohammad Khatami ovat saapuneet tutustumaan maan kaakkoisosan maanjäristyksen tuhoihin ja pelastustöihin.

Iranin korkein uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei saapui tänään Bamin maanjäristysalueelle. Hän lohdutteli eloonjääneitä kaupungin raunioituneessa keskustassa.

-Jaamme surunne, menettämänne läheiset ovat meidän lapsiamme. Aiomme rakentaa Bamin entistä vahvemmaksi, Khamenei lupasi.

Bamin asukkaat toivottivat lämpimästi tervetulleiksi myös tänään saapuneet kansainväliset avustustyöntekijät. Moni halusi ikuistaa itsensä valokuvaan ulkomaisten lääkäreiden ja palomiesten kanssa.

Bamin kaupungissa on haudattu jo 25 000 kuolonuhria, kertoo Iranin radio paikallisiin viranomaislähteisiin viitaten. Pelastustyöntekijät ovat pelänneet kuolleiden kokonaismäärä kohoavan lopulta yli 30 000:een. Radion mukaan haudatuista 19 500 oli kuollut pahimpia tuhoja kärsineessä Bamin kaupungissa ja loput sitä ympäröivissä taajamissa.

(STT-AFP)

Lue myös 'Suomalaiset YK:n apuna Iranissa'
(Yhdeksän uutiset 29.12.2003)

Suomen Punaisen Ristin avustuslento Iraniin lähtee matkaan maanantai-illana Tampereen lentokentältä. Rahtikoneen kyydissä ovat sekä 200-paikkainen kenttäsairaala että kymmenkunta avustustyöntekijää.

(Seitsemän uutiset 29.12.2003)

Lue myös:

    Uusimmat