Iranin järistyksen uhrimäärästä ristiriitaista tietoa

Iranin valtion television mukaan maan kaakkoisosaa ravistelleessaa maanjäristyksessä olisi kuollut ainakin 40 ihmistä. Pakistanin puolella rajaa viisi ihmistä on kuollut, kertoivat pakistanilaisviranomaiset.

Sen sijaan uutistoimisto Isnan haastattelema Iranin kriisikeskuksen viranomainen sanoo, ettei järistys olisi vaatinut tämänhetkisten tietojen mukaan kuolonuhreja.

Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen USGS:n mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 7,8. Sen keskus oli vain 15 kilometrin syvyydessä. Järistyksen keskus oli Iranin kaakkoisosassa lähellä Pakistanin rajaa. Alue on vuoristoista erämaata.

Sähköt ja viestintälinjat ovat katkenneet laajoilta alueilta. Ainakin koillisosien Sistanin ja Baluchistanin maakunnat ovat lähes kokonaan vailla sähköä.

Järistys on tuntunut eri puolilla Lähi-itää ja Intiassa saakka. Lähellä järistyksen keskusta sijaitseva Saravanin kaupunki ei ole vaurioitunut pahoin, kertoi uutistoimisto Fars.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat