Iranin äärimuslimien itsemurhaiskuja pelätään Euroopassa

Ääri-islamilaisen iranilaisryhmän johtaja sanoi tänään, että hänen kannattajansa ovat valmiit kuolemaan itsemurhaiskuissa Saksaa vastaan, jos Iranin johto niin haluaa.

Ansar-e Hizbollah -järjestön johtaja Hossein Allahkaram puhui noin tuhannen ihmisen joukolle Saksan Teheranin-suurlähetystön edustalla.

Allahkaram vakuutti, että hänen kannattajansa ovat valmiit iskemään henkensä kaupalla saksalais- ja amerikkalaiskohteisiin kaikkialla maailmassa.

-Odotamme vain viimeisiä ohjeita johtajiltamme, hän sanoi. Iranissa on osoitettu mieltä Saksaa vastaan päivittäin sen jälkeen, kun saksalainen tuomioistuin julisti Iranin johtajat syyllisiksi iranilaisten kurdijohtajien murhiin Berliinissä viisi vuotta sitten.

Huhut islamilaisten ääriryhmien tulevista iskuista ovat jo herättäneet huolta Euroopassa. Italian tiedotusvälineet kertoivat tänään laajasti julkisuuteen vuotaneesta tiedusteluraportista, jonka mukaan ääriryhmät saattavat iskeä Italiassa mm. lentokenttiä tai paavi Johannes Paavali II:ta vastaan.

Sisäministeri Giorgio Napolitano valitteli, että tiedot lietsovat ihmisissä pelkoa. Turvallisuuslähteistä kerrottiin kuitenkin, että turvatoimia on jo tiukennettu Rooman ja Milanon lentokentillä.
(STT-DPA-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat