Iran vastaa kannustinpakettiin elokuussa

Iranin ydinohjelmakiista on hallinnut tänään EU:n ja Yhdysvaltojen huippukokousta Wienissä. Maa aikoo vastata kansainväliseen kannustinpakettiin elokuussa.

Iran aikoo antaa vastauksensa kansainväliseen kannustinpakettiin elokuussa. Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad ilmoitti tänään, että päätös pyritään saamaan aikaiseksi 22. elokuuta mennessä.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana esitteli kuun alussa Teheranissa yhteistyöehdotuksia, joilla Iran koetetaan saada takaisin neuvottelupöytään. Paketin ovat laatineet YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ja Saksa.

Iranille luvataan yhteistyötä muun muassa ydinenergian tuotannossa, jos se lopettaa uraanin rikastustoiminnan ydinlaitoksissaan. Rikastuksen keskeyttäminen on esitetty ehtona, josta ei jousteta.

Iranin ydinohjelmakiista on tänään hallinnut odotetusti EU:n ja Yhdysvaltain huippukokousta Wienissä. Osapuolet ovat hioneet päivän aikana yhdeksänsivuista julistusta, jossa Iranin kysymys nousee vahvasti esille.

OIC tukee ydinohjelmaa

Islamilaisten maiden järjestö OIC:n mukaan Iranin ydinohjelmasta käytävien neuvotteluiden on jatkuttava ilman ennakkoehtoja. Bakussa koolla ollut 57 islamilaisen maan järjestö painotti kaikkien jäsenmaiden luovuttamatonta oikeutta kehittää, tuottaa ja käyttää ydinvoimaa.

Maat olivat huolissaan siitä, että pitkään kestänyt kiista voi horjuttaa alueen vakautta.

OIC vaati myös Lähi-idän muuttamista ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi ja Israelin asettamista Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvontaan.

- Vaadimme Israelin välitöntä liittymistä ydinsulkusopimukseen ja kaiken Israelin ydinvoimatoiminnan asettamista IAEA:n täyden valvonnan alle, islamilaiset maat sanovat lausunnossaan.

Islamilaisten maiden järjestöön kuuluu kaikkiaan 57 maata Välimeren rannikkovaltioista aina Tyynenmeren alueelle asti.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat