Iran varjostaa Bushin ja Putinin tapaamista

Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit George Bush ja Vladimir Putin aloittavat tänään kaksipäiväisen huippukokouksensa, jonka keskeisiksi aiheiksi noussevat Iranin mahdollinen ydinohjelma sekä Irakin tilanne.

Bush ilmoitti jo torstaina, että Iran on esillä Camp Davidissa pidettävässä kokouksessa. Yhdysvaltain mukaan Iranilla on salainen ydinaseohjelma, minkä Iran on kiistänyt. Yhdysvallat on myös painostanut Venäjää, ettei se jatkaisi Iranin ensimmäisen ydinvoimalan rakentamista. Venäläisten rakentaman voimalan pitäisi aloittaa toimintansa vuonna 2005.

Myös Irakin tilannetta käsitellään neuvotteluissa. Venäjä on alusta lähtien vastustanut Yhdysvaltain aloittamaa sotaa Irakissa, mutta Putin vältti kuitenkin YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa voimakasta arvostelua.

Valkoisen talon edustajien mukaan Venäjä näyttäisi olevan halukas tukemaan Yhdysvaltain esittämää uutta päätöslauselmaehdotusta, joka jakaisi Irakin hallinnoinnin taloudellista ja sotilaallista taakkaa.

(MTV3-STT-AFP)

(Huomenta Suomi 26.09.2003)

Lue myös:

    Uusimmat