Iran uhkaa iskeä Israeliin, jos USA "tekee pahaa"

YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ovat pohtineet tänään Pariisissa, miten Iran yritettäisiin saada luopumaan uraanin rikastamisesta.

Israel on Iranin ensimmäinen vastaiskun kohde, jos Yhdysvallat "tekee jotakin pahaa". Asiasta on ilmoittanut Iranin vallankumouskaartin johtohenkilö iranilaisen uutistoimiston Isnan mukaan.

Yhdysvallat sanoo pyrkivänsä diplomaattiratkaisuun Iranin ydinohjelmasta syntyneessä kriisissä, mutta ei ole sulkenut sotilaallista toimintaa mahdollisuuksien ulkopuolelle.

Vallankumouskaartin kontra-amiraali Mohammad-Ebrahim Dehqani on sanonut opiskelijoiden uutistoimiston Isnan mukaan, että Iran on kertonut suunnitelmastaan jo aiemmin.

EU pyrkii painostamaan Irania päätöslauselmalla

Ranskan ulkoministeriön mukaan EU pyrkii painostamaan Irania oikeudellisesti sitovalla päätöslauselmalla. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ovat pohtineet tänään Pariisissa, miten Iran yritettäisiin saada luopumaan uraanin rikastamisesta.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA arvioi viime viikolla turvallisuusneuvostolle toimittamassaan raportissa, että Iran on vain lisännyt uraanin rikastamista. IAEA oli muutenkin tyytymätön yhteistyöhön Iranin kanssa.

Turvallisuusneuvoston on arveltu seuraavaksi sopivan päätöslauselmasta, joka velvoittaisi Irania keskeyttämään rikastustoiminnan ydinlaitoksissaan. Taloudellisista pakotteista neuvotellaan todennäköisesti vasta myöhemmin, ellei Irania saada taipumaan YK:n vaatimuksiin.

Iranin ulkoministerin Manuchehr Mottakin mukaan Venäjä ja Kiina vastustavat pakotteita toisin kuin Yhdysvallat, Britannia ja Ranska.

- Nämä kaksi maata ovat virallisesti kertoneet meille, että he vastustavat pakotteita ja sotilaallista hyökkäystä, Mottaki sanoi Kajhan-lehden haastattelussa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat