Iran tyytyväinen amerikkalaisraportin kantaan ydinaseohjelmasta

Raportti toteaa Iranin keskeyttäneen ydinaseohjelmansa jo vuosi sitten. Yhdysvaltain hallinto ja Israel haluavat kuitenkin jatkaa painostusta Iranin ydinohjelmaa kohtaan. Presidentti Georg W. Bush kieltäytyy myös yhä sulkemasta pois voimankäyttöä Iran-kiistan ratkaisemisessa.

Iran on tyytyväinen amerikkalaisessa tiedusteluraportissa esitettyyn kantaan, jonka mukaan Iran keskeytti ydinaseohjelmansa jo 2003.

Iranin ulkoministeri Manouchehr Mottaki katsoi, että uudet amerikkalaistiedot vahvistavat Iranin ydinohjelman rauhanomaisen luonteen.

- Me olemme luonnollisesti tyytyväisiä, kun maat, joilla on aiemmin ollut kysymyksiä ja epäselvyyksiä asian suhteen, muuttavat nyt käsityksensä todenperäisiksi, Mottaki huomautti.

Iran on pitkään vakuuttanut, että sen ydinohjelma tähtää pelkästään ydinvoiman tuottamiseen.

Kansainvälinen ydinenergiajärjestö IAEA puolestaan totesi amerikkalaisten uuden arvion Iranin ydinohjelmasta olevan samoilla linjoilla järjestön tarkastajien saaman näytön kanssa.

YK:n alaisen järjestön tarkastajat ovat viime vuosina todenneet, ettei Iranin ydinohjelmasta ole vaaraa ulkopuolisille ja että neuvotteluille on runsaasti aikaa.

Bushin hallinto haluaa jatkaa painostusta

Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin hallinto kuitenkin katsoi, ettei painostusta Iranin ydinohjelmaa kohtaan pidä raportin myötä löysentää. Bush esimerkiksi kieltäytyy edelleen sulkemasta pois voimankäyttöä Iran-kiistan ratkaisemisessa. Hänen mukaansa Iran on yhä uhka.

Sen sijaan Yhdysvaltain demokraatit katsoivat, että uusien tietojen tulisi johtaa myös politiikan muutokseen. Senaatin tiedustelukomitean demokraattinen puheenjohtaja Jay Rockefeller sanoi raportin osoittavan, että tiedustelupalvelut ovat ottaneet oppia Irakissa tekemistään erehdyksistä.

Yhdysvaltain läheinen liittolainen Israel vaati kuitenkin toimia Iranin ydinohjelman lopettamiseksi.

- On välttämätöntä jatkaa ponnisteluja amerikkalaisten ystäviemme kanssa, jotta estämme Irania saamasta ydinaseita, pääministeri Ehud Olmert sanoi.

Olmertille amerikkalaisten tiedusteluraportti ei tullut yllätyksenä. Hän sanoi keskustelleensa siitä Yhdysvaltain viranomaisten kanssa jo viime viikolla.

Israel pelkää jäävänsä yksin vaatiessaan kovia toimia Irania vastaan. Israel pitää Irania arkkivihollisenaan, koska Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad on toistuvasti uhannut pyyhkäistä juutalaisvaltion maan pinnalta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat