Iran sanoo rakentavansa ainakin kymmenen uraaninrikastamoa

Iranin yleisradioyhtiön IRIB:n mukaan Iranin hallitus on hyväksynyt suunnitelman, jonka mukaan maahan nousee kymmenen uutta uraanin rikastuslaitosta.

Uusien uraaninrikastamojen koko tulee olemaan samaa luokkaa kuin Iranin päärikastamon Natanzin. Ensimmäisiä aletaan rakentaa jo parin kuukauden kuluessa.

Presidentti Mahmud Ahmadinejadin mukaan Iranin tavoite on tuottaa 250 - 300 tonnia ydinpolttoainetta vuosittain.

Ilmoitus kiristänee länsimaiden suhtautumista Iraniin entisestään, koska länsimaat epäilevät sitä ydinaseen tavoittelusta. Iran on vakuutellut, että se tähtää vain rauhanomaiseen ydinenergian tuotantoon.

YK:n ydinenergiajärjestö IAEA on arvostellut Irania kovasanaisesti ydinenergiahankkeidensa salailemisesta.

Yhdysvallat varoitti tänään Irania toteuttamasta suunnitelmaa kymmenen uuden uraaninrikastuslaitoksen rakentamisesta. Iran kertoi aikeistaan aiemmin päivällä.

Jos Iran toteuttaa suunnitelmansa, toimii se jälleen kerran vastoin YK:n päätöslauselmia, sanoi ulkoministeriön tiedottaja uutistoimisto AFP:lle.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat