Iran poisti sinetit ydinlaitoksestaan

Iranin pelätään pyrkivän kehittämään ydinaseita, vaikka maa vakuuttaa tarkoitusperiensä olevan rauhanomaiset.

Iran ilmoittaa poistaneensa Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n asettamat sinetit Isfahanin ydinkäsittelylaitoksestaan.

-Sinettien poistaminen on saatu päätökseen. Laitos on nyt täysin toimintakykyinen, Iranin atomienergiajärjestön varajohtaja Mohammad Saeedi sanoi.

Sinetit poistettiin IAEA:n tarkkailijoiden valvonnassa. Järjestön tiedottaja Melissa Fleming vahvisti aiemmin sinettien poistamisen alkaneen.

Iranin vastavalittu presidentti Mahmoud Ahmadinejad sanoi, ettei Iran ole syyllistynyt mihinkään laittomaan aloittaessaan uudelleen uraanin muuntamisen.

IAEA perui kokouksensa

Iran aloitti maanantaina länttä uhmaten uudelleen uraanin käsittelyn. Sinetein suljettuja Isfahanin laitoksen osia ei kuitenkaan heti otettu käyttöön. Iranin mukaan Isfahanin avaamista siirrettiin, jotta Iran ehtisi pohtia IAEA:n viime hetken pyyntöä olla jatkamatta uraanin käsittelyä kansainvälisen kriisin välttämiseksi.

IAEA:n oli tänään määrä jatkaa eilen alkanutta hätäkokoustaan. Päivän virallinen kokous kuitenkin peruttiin, sillä neuvottelijat tarvitsivat aikaa hioakseen yhteisymmärrystä suljetuin ovin käydyissä keskusteluissa. IAEA:n hallintoneuvoston on määrä kokoontua jälleen huomenna.

Hätäkokouksen kutsuivat koolle Iranin kanssa EU:n puolesta neuvotteluja käyvät Britannia, Ranska ja Saksa.

EU-kolmikko pelkää Yhdysvaltojen tavoin, että Iran pyrkii kehittämään ydinaseita, vaikka maa vakuuttaa tarkoitusperiensä olevan rauhanomaiset. Myös Venäjä on yhtynyt vaatimuksiin siitä, että Iran lopettaa heti uraanin rikastamisen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat