Iran jatkaa ydinohjelmaansa

Iranin ulkoministerin mukaan maa ei aio luopua uraanin rikastamisesta. Neuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa ollaan kuitenkin valmiita.

Iran on valmis neuvottelemaan Yhdysvaltain kanssa ydinohjelmastaan syntyneestä kiistasta, mutta se ei aio keskeyttää uraanin rikastamista, sanoo Iranin ulkoministeri Manouchehr Mottaki.

- Emme luovu kansallisesta oikeudestamme (rikastaa uraania), emme aio keskustella siitä. Olemme kuitenkin valmiit neuvottelemaan yhteisistä huolenaiheista, Mottaki sanoo.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen eilinen lausunto Iranista oli epälooginen, eikä se sisältänyt mitään uutta ehdotusta Iranin ydinohjelmasta syntyneen kiistan ratkaisemiseksi.

Yhdysvaltain ratkaisu yllätti

Ricen mukaan Yhdysvallat voisi keskustella Iranin kanssa ydinkiistasta yhdessä Saksan, Ranskan ja Britannian kanssa. Iranin olisi kuitenkin ensin suostuttava kansainvälisen yhteisön vaatimuksiin ja lopetettava uraanin rikastaminen ydinlaitoksissaan.

Rice huomautti myös, että kaikki keinot ovat vielä esillä, myös pakotteet ja sotatoimet. Myös presidentti George W. Bush on varoittanut Irania tapauksen viemisestä YK:n turvallisuusneuvostoon.

Yhdysvaltain johtavissa sanomalehdissä keskustelu valtiojohdon päätöksestä on vellonut erimielisenä. Osa lehdistä oli sitä mieltä, että veto oli viisas, mutta toiset epäröivät.

Presidentti Bush perusteli äkkikäännöstä kahdella syyllä: Yhdysvaltojen on aika ottaa ohjat käsiinsä ja toteuttaa tiukkaa diplomatiaa. Neuvottelutarjous ei kuitenkaan enteile muutosta jähmettyneeseen tilanteeseen, sillä valtioiden välinen epäluottamus istuu syvässä.

Yhdysvaltojen on arveltu pelanneen tässä vaiheessa eräänlaisen valttikorttinsa: Neuvottelutarjous paljastaisi Iranin todelliset aikeet. Jos Teheran ei keskeytä uraanin rikastamista, on Yhdysvalloilla paremmat mahdollisuudet hakea tukea muilta osapuolilta pakotteiden asettamiseen.

Toisaalta on arveltu, ettei Yhdysvalloilla ollut paljon vaihtoehtoja jäljellä. Väkivaltainen kaaos Irakissa ei heti ensimmäiseksi houkuttele aloittamaan sotilaallisia toimia Irania vastaan.

Yhdysvaltain neuvotteluehdotus Iranille on ensimmäinen 26 vuoteen. Maiden väliset suhteet katkesivat vuoden 1980 islamilaisen vallankumouksen myötä.

Tuomioja yhä toiveikas

Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja on hieman toiveikkaampi kiistan ratkaisemisesta Yhdysvaltojen neuvottelutarjouksen jälkeen.

- Diplomatia, jota EU on johtanut, on ainoa mahdollisuus. Jos Yhdysvallat nyt osallistuu siihen aiempaa tiiviimmin, onnistumismahdollisuudet kasvavat, Tuomioja sanoo.

Hän korostaa myös Venäjän ja Kiinan mukanaolon tärkeyttä ja torjuu epäilyt, joiden mukaan kyse olisi näennäisestä tarjouksesta.

- Pidän tätä aitona ja tärkeänä yrityksenä ratkaista asia diplomatian kautta, Tuomioja toteaa.

Tuomiojan mukaan EU:n puolelta asiaa vievät nyt eteenpäin Saksa, Ranska ja Britannia yhdessä korkean edustajan Javier Solanan kanssa. Jos neuvottelut etenevät, myös Suomi seuraavana puheenjohtajavaltiona saattaa joutua niissä jonkinlaiseen rooliin. Olennaista on, että tässäkin asiassa EU:n pitää puhua yhdellä äänellä.

Iranin ydinkiista on ollut jälleen tänään esillä Wienissä, kun YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ja Saksa ovat hioneet kasaan kannustinpakettia Iranille.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat