Iran ja IAEA sopuun yllätystarkastuksista

Iran ja IAEA ovat pääsemässä sopuun yllätystarkastuksista. Iran allekirjoittanee kansainvälisen lisäpöytäkirjan, joka sallisi yllätystarkastukset Iranin ydinlaitoksissa. IAEA:n hallintoneuvoston jäsenet jatkoivat kuitenkin yhä kiistelyä Irania koskevasta päätöslauselmasta.

IAEA:n tarkastajia Irakiin loppuviikosta

YK:n ydinenergiajärjestö IAEA näytti perjantaina vihreää valoa Iranin suunnitelmille allekirjoittaa kansainvälisen ydinsulkusopimuksen lisäpöytäkirja, joka sallisi yllätystarkastukset Iranin ydinlaitoksissa.

IAEA:n hallintoneuvoston kiista Iranin-politiikasta kuitenkin jatkui, sillä Yhdysvallat ei usko maan vilpittömyyteen. Yhdysvallat uskoo Iranin tavoittelevan yhä ydinaseita ja haluaisi todeta päätöslauselmassa, että maa toimii ydinsulkusopimusta vastaan. Yhdysvaltain edustajan mukaan Iraniin ei kannata luottaa, koska se on ennenkin valehdellut ydinaseohjelmastaan. Ranska, Saksa ja Britannia puolestaan haluaisivat antaa Iranille lisää aikaa täyttää järjestön vaatimukset.

Ydinaseiden kehittämisestä epäiltyä Irania on jo pitkään vaadittu allekirjoittamaan lisäpöytäkirja. Marraskuun alussa IAEA kertoi maan olevan valmis suostumaan yllätystarkastuksiin. Iran odottanee kuitenkin IAEA:n päätöslauselmaa ennen allekirjoittamista. Irania koskeva päätöslauselma on aiheuttanut suukopua IAEA:n hallintoneuvostossa.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat