Irakissa viisi itsemurhaiskua

Irakissa tänään tehdyt viisi autopommi-iskua ovat surmanneet 22 ihmistä ja haavoitaneet ainakin neljääkymmentä. Kapinalliset ovat iskeneet aamun aikana muun muassa Bagdadissa ja Hawijassa.

Ainakin 14 ihmistä kuoli ja yli 20 haavoittui, kun kolmen autopommin sarja räjähti armeijan tarkastuspisteillä Hawijahin kaupungissa Pohjois-Irakissa, kertovat poliisi ja sairaalalähteet. Myös läheisessä Abasin kaupungissa ja Bagdadissa räjähtivät autopommit.

Hawijan iskut tapahtuivat lähes samanaikaisesti aamulla. Kohteina olivat Hawijahin kaupungin pohjoisen, läntisen ja itäisen sisääntulotien tarkastuspisteet. Hawijah on sunnienemmistöinen kaupunki.

Bagdadissa itsemurhapommittaja räjäytti autonsa poliisipartion kohdalla. Poliisin mukaan iskussa haavoittui yhdeksän ihmistä, joista kaksi oli poliiseja.

Etelä-Irakissa Basrassa puolestaan sunnimuslimien uskonoppinut on surmattu, kertovat hänen sukulaisensa. Poliisiunivormuihin pukeutuneet sieppaajat veivät uskonoppineen kotoaan sunnuntaina, ja hänen ruumiinsa löytyi eilen.

Viime viikolla Basran shiiamoskeijan imaami salamurhattiin. Kapinallisten hyökkäykset ovat lisääntyneet voimakkaasti sen jälkeen kun shiiajohtoisen hallituksen kokoonpano ilmoitettiin huhtikuun lopussa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat