Mainos

Irakissa verinen päivä

Levottomuudet Irakissa ovat jatkuneet koko päivän. Bagdadissa neljä irakilaista koululaista sai surmansa ja viisi ihmistä loukkaantui ammuskelussa. Mosulin sairaalan tehdyssa raketti-iskussa kuoli kaksi ihmistä ja ainakin kymmenen ihmisen kerrotaan haavoittuneen.

Neljä irakilaista koululaista on kuollut Bagdadissa ammuskelussa, joka seurasi amerikkalaisen sotilasajoneuvon törmäystä tienvarrelle asetettuun pommiin, kertoivat paikalliset asukkaat.

Jotkut silminnäkijöistä kertoivat, että amerikkalaisjoukot ampuivat umpimähkään ympärilleen pommin räjähdettyä.

Lapset, jotka olivat kaikki noin 12-vuotiaita, joutuivat tulituksen kohteeksi. Lapset olivat tulleet läheisestä koulusta katsomaan palavaa sotilasajoneuvoa. Ammuskelussa haavoittui lisäksi viisi muuta ihmistä.

Yhdysvaltain joukot eivät tuoreeltaan kommentoineet välikohtausta.

Pohjoisirakilaisessa Mosulin kaupungissa on puolestaan tehty rakettihyökkäys paikalliseen sairaalaan. Kaksi lääkintähenkilöä sai surmansa, ja kymmenen sairaalan työntekijää haavoittui hyökkäyksessä.

Poliisin mukaan aamupäivällä tehty isku osui sairaalan laboratorioon. Alustavissa tiedoissa ei mainittu mitään sairaalan potilaista.

Basran öljysatama yhä suljettuna iskujen jälkeen


Irakin tärkein Basran öljynvientisatama oli tänään edelleen suljettuna satamaa vastaan tehtyjen itsemurhaiskujen jälkeen. Irakin öljyministerin mukaan öljyntoimitusten odotetaan pääsevän jatkumaan Basrastahuomenna.

Öljyministeri Ibrahim Bahr al-Uloum kertoi Bagdadissa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että paikkoja käytiin vielä tänään läpi mahdollisten vahinkojen varalta.

Aiemmin päivällä Irakin valtiollisen öljynviejäjärjestön Somon johtaja Shamkhi Faraj oli jo kertonut öljytoimitusten jatkumisesta. Hänen mukaansa terminaali ei ollut vahingoittunut itsemurhaiskuissa ja öljyn pumppaus ja lastaus oli käynnissä tavalliseen tapaan.

Merellä Basran edustalla sijaitsevaa öljyterminaalia vastaan hyökättiin kaikkiaan kolmella pikaveneellä. Kaksi Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilasta kuoli ja viisi haavoittui eilisessä iskuissa. Joukot pysäyttivät yhden pikaveneistä ja nousivat alukseen, joka räjähti pian tämän jälkeen.

Faraj sanoi uskovansa, että hyökkäykset olivat yksittäinen välikohtaus ja toivoi, että liiketoimia päästään jatkamaan tavanomaiseen tapaan.

- Meidän on kuitenkin oltava huolellisempia estääksemme tällaiset tapaukset. Turvallisuutta ja partiointia on lisättävä, hän arvioi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.