Irakissa useita pommi-iskuja

Väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet sen jälkeen kun maahan muodostettiin viime viikolla ensimmäinen demokraattinen hallitus 50 vuoteen.

Irakin pääkaupungissa Bagdadissa on räjähtänyt kolme autopommia. Räjähdyksissä kuoli ainakin kahdeksan irakilaista ja haavoittui kymmenen.

Kaikki iskut oli suunnattu poliiseja ja Irakin armeijan sotilaita vastaan. Yksi iskujen kohteista oli sisäministeriön erikoisjoukkojen komentajan, kenraali Fuleih Rasheedin autosaattue. Kenraali henkivartijoineen sai lieviä vammoja.

Tarmjassa Bagdadin pohjoispuolella neljä ihmistä haavoittui autopommi-iskussa. Britannian puolustusministeriö kertoi niin ikään, että yksi brittisotilas on saanut surmansa Basrassa "vihollistulituksessa". Ministeriö ei tarkentanut, koska sotilas on saanut surmansa.

Väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet sen jälkeen kun maahan muodostettiin viime viikolla ensimmäinen demokraattinen hallitus 50 vuoteen. Irakin uuden hallituksen koostumus on edelleen avoinna, koska sopua useista tärkeistä ministerinsalkuista ei saatu syntymään. Pääministeri Ibrahim Jaafarin hallituksesta puuttuvat edelleen muun muassa öljy- ja puolustusministerit.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat