Irakissa siepattu amerikkalaissotilas tunnistettu

Al-Jazeeran -kanavan esittämällä nauhalla esiintyy 20-vuotias amerikkalaissotilas, joka siepattiin pari viikkoa sitten.

Al-Jazeera -televisiokanavan esittämällä nauhalla esiintynyt amerikkalaissotilas on tunnistettu.

Al-Jazeera -televisiokanavan esittämällä videonauhalla esiintynyt siepattu amerikkalaissotilas on tunnistettu. 20-vuotias Keith Matthew Maupin kertoo heikkolaatuisella nauhalla palvelevansa ensimmäisessä divisioonassa, olevansa naimisissa ja alle vuoden ikäisen lapsen isä.

Maupin siepattiin huhtikuun alussa, kun amerikkalaissaattueen kimppuun käytiin Abu Ghraibissa Bagdadin lähellä. Samassa yhteydessä katosi myös toinen sotilas sekä seitsemän amerikkalaista liikemiestä.

Nyt Yhdysvallat haluaakin YK:n lisäävän joukkojaan Irakissa. Taustalla on toive kotiuttaa omia joukkoja ja vaientaa siten kotimaassa yhä kuumempana käyvää Irak-politiikan arvostelua.

- Kehotan jäsenvaltioita antamaan apuaan Irakissa varustamalla joukkoja. Turvallisuuden tukeminen on keskeinen osa YK:n roolia, totesi Yhdysvaltain YK:n suurlähettiläs John Negroponte eilen illlalla puheessaan YK:n turvallisuusneuvostossa.

Suurlähettilään mukaan Irakissa toimivien YK-joukkojen tulisi kuitenkin olla Yhdysvaltain komennuksessa.

Yhdysvalloissa on viime päivinä entistä äänekkäämmin vaadittu sotilaiden kotiuttamista. Muutaman päivän takainen puolustusministeri Donald Rumsfeldin ilmoitus palvelusajan pidentämisestä 90 päivällä oli monelle viimeinen pisara.

(MTV3-AFP)

(Kymmenen uutiset 17.04.2004).

Lue myös:

    Uusimmat