Irakissa kireä tunnelma Saddamin tuomiosta

Saddam tuomittiin eilen hirtettäväksi syyllisenä rikoksista ihmisyyttä vastaan oikeudenkäynnissä, joka käsitteli Dujailin shiiakylän asukkaiden joukkosurmaa. Lähes 150 kyläläistä sai kuolemantuomion Saddamia vastaan tehdyn murhayrityksen jälkeen vuonna 1982.

Väkivallanteot eivät täysin loppuneet Bagdadissa tänäänkään, vaikka kaupungissa oli lähes koko päivän voimassa ulkonaliikkumiskielto maan entisen johtajan Saddam Husseinin eilen saaman kuolemantuomion jäljiltä.

Jalan liikkuminen ulkona sallittiin viimein kello neljältä iltapäivällä hämärän tuloon saakka, mutta tieliikenne pysyi kiellettynä tiistaina aamukuteen. Yöllinen ulkonaliikkumiskielto pysyi voimassa, eikä Bagdadin lentokentän avaamisestakaan ollut tietoa.

Adhamijan kaupunginosaa tulitettiin kranaateilla, mutta uhreista ei kerrottu. Bagdadin ruumishuoneille tuotiin päivän aikana viitisenkymmentä ruumista, joista valtaosa oli tosin löydetty jo eilen pääkaupungista ja sen ympäristöstä.

Shiia-alueilla Saddamin kuolemantuomiota juhlittiin edelleen hajanaisesti. Hillan kaupungissa sadat ihmiset marssivat kaduilla kantaen plakaatteja, joissa riemuittiin tuomiosta.

Runsaat 150 Saddamin kannattajaa marssi sunnikapinallisten keskeisessä tukikohdassa Fallujassa. Mielenosoittajat huusivat "uhraavansa sielunsa ja verensä Saddamin puolesta". Myös Mosulissa, Muqdadijassa, Baqubassa ja Hawijassa pidettiin entistä diktaattoria kannattavia mielenosoituksia.

Yhdysvaltain armeija kertoo menettäneensä yhteensä viisi sotilasta: kolme taisteluissa ja kaksi helikopterionnettomuudessa. Yhdysvallat on tässä kuussa menettänyt jo 18 sotilasta Irakissa.

Saddam määrättiin hirtettäväksi rikoksista ihmisyyttä vastaan oikeudenkäynnissä, joka käsitteli Dujailin shiiakylän asukkaiden surmaa. Kuolemantuomio menee automaattisesti yhdeksänjäsenisen vetoomustuomioistuimen käsittelyyn.

Vetoomustuomioistuimella on rajoittamaton aika käsitellä asiaa. Jos se vahvistaa kuolemantuomion, Irakin presidenttineuvoston on ratifioitava se. Lopullisen päätöksen jälkeen tuomio on pantava toimeen 30 päivän sisällä.

Saddamia vastaan on käynnissä toinenkin oikeudenkäynti. Saddamia ja kuutta muuta syytetään kymmenien tuhansien kurdien murhasta vuonna 1988. Myös tässä oikeudenkäynnissä Saddamia uhkaa kuolemantuomio.

(MTV3-STT-AFP-DPA-AP)

Lue myös:

    Uusimmat