Irakissa kaksi tuhoisaa autopommi-iskua

Irakissa on tänään tehty kaksi erillistä autopommi-iskua.

Toinen pommeista räjähti Yhdysvaltain tukikohdan ulkopuolella Baijin kaupungin lähellä ja toinen pääkaupungin Bagdadin keskustassa ns. vihreällä vyöhykkeellä.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan tukikohdan lähellä sattuneessa pommi-iskussa kuoli ainakin 11 irakilaista sekä haavoittui ainakin 26 ihmistä, joista kaksi oli amerikkalaissotilaita. Viranomaisten mukaan kyseessä oli itsemurhaisku, joka oli suunnattu amerikkalaissotilaita vastaan.

Baiji sijaitsee 35 kilometrin päässä Saddam Husseinin kotikaupungista Tikritistä.

Kurdeja vastaan iskettiin Bagdadissa

Aiemmin tänään autopommi ravisutti myös Kurdistanin isänmaallisen unionin PUK:n päämajaa Bagdadin keskustassa.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan ainakin neljä ihmistä kuoli iskussa. Joidenkin poliisitietojen mukaan kuolleita olisi kuitenkin ollut huomattavasti enemmän, jopa 25 ihmistä. Lisäksi arviolta 30 haavoittui.

Viranomaisten mukaan päämajassa oli räjähdyshetkellä käynnissä puolueen perustamisen vuosijuhla, ja toimisto oli täynnä ihmisiä.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat