Irakissa julistettiin suruaika

Irakissa on surtu eilisten pommi-iskujen uhreja. Poliisi pidätti 15 iskusta epäiltyä, joiden joukossa oli iranilaisia. Iran kiistää maan sekaantuneen iskuun.

Irakissa alkoi tänään kolmen päivän kansallinen suruaika, kun shiiamuslimit valmistautuivat hautaamaan eilisessä pommi-iskuissa surmansa saaneita.

Irakin väliaikaisen hallintoneuvoston puheenjohtajan mukaan kuolleiden määrä on noussut lähes kolmeensataan.

-Kahden kaupungin marttyyrien lukumäärä oli tänään iltapäivällä 271, kertoi hallintoneuvoston puheenjohtaja Mohammed Bahr al-Uloum tiedotustilaisuudessa Bagdadissa.

Irakin terveysministeri Khudier Abbass kuitenkin sanoi, että kuolleita olisi yhteensä 169, joista 71 Bagdadissa ja 98 Kerbalassa. Hänen mukaansa kuolleiden laskeminen on hankalaa, sillä ruumiit silpoutuivat pahasti räjähdyksissä.

Iskuissa haavoittui lisäksi noin 400 ihmistä.

Hyökkäykset kohdistuivat shiiamuslimeihin, minkä uskotaan merkitsevän sitä, että kapinalliset yrittävät saada irakilaisia toisiaan vastaan. Irakin shiiajohtajat vetosivat tänään kansalaisiin, jotta nämä pysyisivät rauhallisina.

Iskun tekijät Iranista?

Bagdadissa kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat mieltään shiiamuslimeihin kohdistuvia iskuja vastaan. Myös Kerbalassa tuhannet surijat kokoontuivat kaduille.

Mielenosoittajat huusivat Yhdysvaltain vastaisia iskulauseita. Monet irakilaiset syyttivät miehitysjoukkoja siitä, että ne eivät pysty suojelemaan irakilaisia väkivallalta.

Poliisi pidätti 15 ihmistä, joiden uskottiin olevan yhteydessä pommi-iskuihin. Tiettävästi viisi pidätetyistä oli iranilaisia.

Yhdysvaltain johtaman liittouman edustaja sanoi Bagdadissa, että iskuihin syylliset terroristit luultavasti ylittivät rajan Iranista pyhiinvaeltajien joukossa.

Iranin ulkoministeriö kiisti tänään, että maalla olisi ollut mitään tekemistä iskujen kanssa. Ulkoministeriön edustajan mukaan myös Iran on uhri, sillä useita maan kansalaisia kuoli iskuissa.

Uutistoimisto Irnan mukaan hyökkäyksissä kuoli 22 iranilaista ja satakunta haavoittui.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat