Irakissa jälleen tuhoisia autopommi-iskuja

Kahdessa itsemurhapommittajan tekemässä autopommi-iskussa on saanut surmansa ainakin 20 ihmistä. Lisäksi useita kymmeniä on loukkaantunut.

Ainakin 16 ihmistä on kuollut ja 50 haavoittunut itsemurhapommi-iskussa Länsi-Irakissa. Autopommi-isku tehtiin amerikkalaisten sotilaiden ja Irakin kansalliskaartin käyttämään tukikohtaan.

Silminnäkijöiden mukaan itsemurhapommittaja kaahasi autolla tukikohtaan, jossa poliisikokelaat olivat harjoittelemassa, ja räjäytti sen jälkeen ajoneuvonsa.

Alustavien tietojen mukaan kaikki uhrit ovat irakilaisia. Tukikohta sijaitsee noin 200 kilometriä länteen Irakin pääkaupungista Bagdadista.

Kapinalliset iskivät Ishaqin kylässä

Itsemurhapommittaja iski myös tarkastuspisteellä Samarran kaupungin lähellä Bagdadin pohjoispuolella. Autopommi-iskussa kuoli ainakin neljä Irakin kansalliskaartin jäsentä. Lisäksi räjähdyksessä haavoittui kuusi muuta kaartilaista.

Isku tapahtui Ishaqin kylän lähellä, joka sijaitsee aivan Samarran tuntumassa. Samarra puolestaan sijaitsee satakunta kilometriä Bagdadista pohjoiseen. Ishaqissa on viime aikoina ollut toistuvia yhteenottoja amerikkalais- ja irakilaisjoukkojen ja kapinallisten välillä.

(MTV3-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat