Irakin vaalien ennakkoäänestys käynnistyi

Irakin sunnuntaina käytävissä vaaleissa valitaan kansallisneuvosto, joka puolestaan valitsee maalle uuden presidentin. EU osoittaa tukensa Irakin uudelle hallitukselle 200 miljoonan euron apupaketin muodossa.

Ulkomailla asuvat irakilaiset ovat antaneet ensimmäiset äänet Irakin vaaleissa. Äänestys Irakin ulkopuolella kestää kolme päivää, kun Irakissa äänestetään vain sunnuntaina.

Äänioikeutettuja ovat vuoden 1986 loppuun mennessä syntyneet nykyiset ja entiset Irakin kansalaiset, Irakissa syntyneet ja ne, joiden isä on irakilainen. Irakilaiset valitsevat vaaleissa kansallisneuvoston, joka puolestaan valitsee joukostaan maan uuden presidentin.

Suomalaiset joutuvat matkustamaan Ruotsiin

Suomen irakilaisille lähin äänestyspaikka on Riksbyn koululla Tukholman Brommassa. Koululla näkyy, että vapaat vaalit ovat merkkitapaus. Vaaleja seuraamaan tulleita on otettu innostuneesti vastaan, ja moni poistui vaalipaikalta hymyssä suin. Irakilaisista vaalityöntekijöistä osa oli pukeutunut tilaisuuden kunniaksi kansallispukuun.

- Juuri tällä hetkellä tuntuu oikeasti siltä, että olemme ihmisiä. Se tunne on ollut meiltä kateissa tähän asti, kuvaili Kuopiossa asuva äänestäjä Moamal al-Essa matkalla vaalihuoneistoon.

Hänen isänsä Abdul-Hussain al-Essa kertoi ymmärtävänsä vapaiden vaalien merkityksen, koska hän on Suomessa nähnyt, kuinka demokratia toimii.

- Tämä on ensimmäinen askel demokratian rakentamisessa meidän maahamme, hän sanoi.

Irakin vaaleissa voi äänestää Pohjoismaista vain Ruotsissa ja Tanskassa. Matkasta huolimatta Brommassa kävi äänestäjiä Suomesta monta linja-autollista. Myös suomalaisia henkilöautoja näkyi vaalipaikan edessä.

- Onhan tänne pitkä matka, mutta pakko oli tulla, tilausbussilla Kuopiosta tullut Moamal al-Essa kommentoi mahdollisuuttaan vaikuttaa kotimaansa politiikkaan.

Ruotsissa on äänestyspaikat myös Tukholman Skärholmenissa ja Göteborgissa. Ruotsin irakilaisista 95 prosenttia asuu korkeintaan 200 kilometrin päässä lähimmästä äänestyspaikasta, kertoo vaalit järjestävän Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n Ruotsin-edustaja Ulf Roos.

Pohjoismaissa suurin osa irakilaisista on kurdeja ja äänestänee kurdiryhmiä. Myös shiiamuslimeja on Pohjolassa paljon.

Äänestykseen tarvitaan kaksi matkaa

Äänestyspaikalla on käytävä kaksi kertaa. Viime viikolla oli ensin käytävä rekisteröitymässä äänestäjäksi, ja äänestää voi vain sillä vaalipaikalla, jossa on rekisteröitynyt. Ruotsin arviolta 50000 irakilaisesta reilut 31 000 on rekisteröitynyt äänestämään.

- Olemme saaneet joitakin valituksia siitä, että täytyy käydä kahdesti. Näin meidän silti täytyy toimia, että saadaan tehtyä jonkinlainen äänestäjäluettelo, Roos kertoo.

Kaksi pitkää äänestysmatkaa voi karsia ainakin vähävaraisia äänestäjiä. Tampereen seudulta äänestämään lähteneen Abdel Hakim mukaan matka yhteen suuntaan maksoi 25 euroa. Hänen mielestään vapaat vaalit ovat kuitenkin niin merkittävä asia, että hinta ei riitä syyksi jättää äänioikeus käyttämättä. 32-vuotias Hakim kertoi äänestäneensä nyt ensimmäistä kertaa elämässään.

Äänestäminen ulkomailla turvallisempaa

Äänestäminen ulkomailla on turvallisempaa kuin Irakissa, missä väkivaltaisia iskuja on tehty vaalien alla jatkuvasti.

Äänestyksen sujumista Riksbyn koululla valvottiin silti tarkasti. Poliisiautoja oli pysäköity näkyville paikoille, ja vaalihuoneistojen sisäänkäynneillä tarkastettiin kaikki sisääntulijat metallinpaljastimin.

- Meillä ei ole tiedossa uhkakuvia vaaleja kohtaan. Olemme tiedottaneet vaaleista Tukholman poliisille ja luotamme heihin, Roos sanoi.

Ruotsissakaan kaikki eivät äänestäneet aivan turvallisin mielin. Västeråsista tullut pariskunta kertoi äänestäneensä vasemmiston yhteislistaa, mutta pahoitteli, ettei voinut kertoa nimiään. Pariskunta halusi säästää Irakissa asuvia sukulaisia ongelmilta.

Äänioikeutettuja ovat vuoden 1986 loppuun mennessä syntyneet nykyiset ja entiset Irakin kansalaiset, Irakissa syntyneet ja ne, joiden isä on irakilainen.

Irakilaiset valitsevat sunnuntaina pidettävissä vaaleissa kansallisneuvoston, joka puolestaan valitsee joukostaan maan uuden presidentin.

EU tukee uutta hallitusta

EU osoittaa tukensa Irakin uudelle hallitukselle 200 miljoonan euron apupaketin muodossa.

EU:n ulkosuhteista vastaavan Benita Ferrero-Waldnerin mukaan avustuspaketti antaa irakilaishallitukselle valmiuksia uusien työpaikkojen luomiseen sekä koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmän parantamiseen.

Diplomaattilähteiden mukaan myös EU:n jäsenmaiden ulkoministerit keskustelevat maanantaina Irakin avustamisesta. Kokouksessa käsitellään Irakin poliisien, tuomarien ja virkamiesten kouluttamista. Aloite on määrä julkistaa Yhdysvaltain presidentin George Bushin Brysselin-vierailun yhteydessä helmikuussa.

Väkivaltaisuudet jatkuvat

Kapinalliset ovat hyökänneet Irakin poliisia ja sotilaita vastaan jatkuvasti parlamenttivaalien alla. Tänään ainakin kuusi ihmistä on kuollut iskuissa, poliisi- ja sairaalalähteet kertoivat.

Kolme poliisia ja yksi siviili saivat surmansa autopommin räjähdyksessä Bagdadissa. Pommi räjähti aamulla lähellä voimalaitosta pääkaupungin eteläosassa. Lisäksi neljä ihmistä haavoittui iskussa.

Kirkukissa ammuttiin yksi äänestyspistettä vartioinut poliisi, ja yksi irakilaissotilas kuoli ajettuaan miinaan lähellä Samarran kaupunkia Länsi-Irakissa.

Eilen veriteoissa sai surmansa ainakin 30 ihmistä eri puolilla maata, valtaosa heistä irakilaisia. Kuolleista kaksi oli amerikkalaisia sotilaita.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 28.01.2005)

Lue myös:

    Uusimmat