"Irakin-sota olisi katastrofi"

Sota Irakissa, varsinkin jos siinä käytettäisiin kemiallisia tai biologisia aseita, olisi suuri katastrofi, varoitti YK:n pakolaisvaltuutettu Ruud Lubbers tänään.

-Uskokaa minua, se olisi katastrofi inhimilliseltä kannalta katsottuna, Lubbers sanoi Britannian yleisradion BBC:n haastattelussa.

Hän otti esille mahdollisuuden, että biologisia tai kemiallisia aseita käytettäisiin selkkauksessa. YK:n asetarkastajat ovat parhaillaan selvittämässä, onko Irakilla noita aseita. Lubbers kehotti kansainvälistä yhteisöä estämään sodan.

Vain jos presidentti Saddam Hussein kieltäytyy tarkastuksista ja niiden tulosten seurauksista, niin vain silloin voi Lubbersin mielestä olla syytä sotilaalliseen asioihin puuttumiseen.

YK:n ja Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat jatkoivat tarkastuksia tänään Irakissa. Irak ilmoitti eilen, etteivät tarkastajat ole löytäneet todisteita kielletyistä aseista. Nyt tarkastajat ryhtyvät haastattelemaan tiedemiehiä, jotka työskentelivät sittemmin kiellettyjen aseiden parissa. Tarkastajien on määrä julkistaa seuraava selvityksensä 9. tammikuuta ja lopullinen selvityksensä 27. tammikuuta.

YK:n päätöslauselmat määräsivät Irakin luopumaan joukkotuhoaseistaan Persianlahden sodan jälkeen vuonna 1991. Viime kuussa YK:n turvallisuusneuvosto antoi Irakille viimeisen mahdollisuuden luopua aseohjelmistaan tai kohdata seuraukset, mikä tarkoittaa sotaa. Irak sanoo Yhdysvaltain suunnittelevan hyökkäystä huolimatta asetarkastusten tuloksista.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat