Irakin sodan kustannukset USA:lle nousevat pilviin

Irakin sodasta aiheutuvien kustannusten odotetaan rasittavan Yhdysvaltain taloutta vielä pitkään, sillä esimerkiksi 16 000 haavoittuneen sotilaan hoito tulee nostamaan kustannuksia useiden vuosien ajan.

Irakin sota maksaa tuoreen selvityksen mukaan Yhdysvalloille mahdollisesti jopa 2 000 miljardia dollaria eli lähes 1700 miljardia euroa. Arvio poikkeaa suuresti Valkoisen talon vakuutuksista, joiden mukaan sodan ja sitä seuranneen miehityksen kustannukset ovat hallittavissa.

Tutkimuksen ovat laatineet Nobel-palkittu ekonomisti Joseph Stiglitz Columbian yliopistosta ja taloustieteen professori Linda Bilmes Harvardin yliopistosta.

Ekonomistit arvioivat, että sodasta aiheutuvat kustannukset rasittavat Yhdysvaltain taloutta vielä useiden vuosien ajan. Kustannuksia tulee muun muassa yli 16 000 haavoittuneen sotilaan hoidosta, sotakaluston kasvavista poistoista ja öljyn hinnankorotusten heijastusvaikutuksista Yhdysvaltain talouteen.

Tutkijat sanovat hämmästyneensä itsekin sodan huimia kustannuksia.

Sodan alla Valkoisen talon pääekonomisti Lawrence Lindsey laski sotaretken maksavan mahdollisesti 200 miljardia dollaria.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat