Irakin levottomuudet jatkuvat

Levottomuudet ovat jatkuneet Irakissa. Illalla ainakin kahta bagdadilaista hotellia ammuttiin raketeilla.

Ainakin kahteen bagdadilaiseen hotelliin on illan aikana ammuttu raketteja, kertoivat silminnäkijät.

Hotelleissa asuu ulkomaisia liikemiehiä, urakoitsijoita ja lehtiväkeä. Raketit iskeytyivät Cedar- ja Rimal-hotelleihin, jotka sijaitsevat vastapäätä toisiaan Bagdadin keskustassa.

Eilen kolmanteen hotelliin tehtiin autopommi-isku, jossa kuoli seitsemän ihmistä.

Useita iskuja eri puolilla Irakia

Aiemmin tänään Irakin eteläosassa Basran kaupungissa sattui voimakas räjähdys. Räjähdyksessä kuoli neljä ihmistä.

Päivällä Yhdysvaltain rahoittaman televisioaseman työntekijöitä vastaan tehtiin isku, jossa kuoli kolme ihmistä ja kymmenen haavoittui. Uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan aseistautuneet miehet avasivat tulen Diyala-television työntekijöitä kuljettanutta bussia vastaan lähellä Baqubaa, Irakin pääkaupungista Bagdadista pohjoiseen.

Vahvistamattomien silminnäkijätietojen mukaan Yhdysvaltain helikopteri syöksyi tänään alas lähellä Fallujaa.

Eilisestä pommi-iskusta ristiriitaista tietoa

Eilisen Bagdadin pommi-iskun uhrimäärästä annetut tiedot ovat olleet hyvin ristiriitaisia. Irakin sisäministeriö ilmoitti, että kuolonuhrien määrä on kuusi eikä vajaat kolmekymmentä, kuten amerikkalaiset viranomaiset kertoivat eilen. Yhdysvaltain armeijan tuoreimman arvion mukaan surmansa sai ainakin seitsemän ihmistä.

Suurimman osan kuolleista uskotaan olevan irakilaisia. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut hotelli on nimeltään Dschabal Lubnan, Libanonin vuoristo. Se on ennen kaikkea irakilaisten ja muiden arabien käytössä, mutta viisikerroksisessa rakennuksessa oli tiettävästi myös länsimaalaisia.
Sairaalalähteiden mukaan kuolleiden joukossa on ainakin yksi Britannian kansalainen.

Pelastustyöntekijät etsivät raunioihin mahdollisesti loukkuun jääneitä ja varoittivat, että kuolonuhrien määrä voi kohota.

Irakin sisäministeriö arvioi aluksi, että hotelliin tehtiin rakettihyökkäys. Yhdysvaltain armeijan mukaan pommin syyksi varmistui kuitenkin 450-kiloinen autopommi, johon oli käytetty muun muassa muoviräjähteitä. Yhdysvaltain sotilasviranomaiset kertovat, että kyseessä oli itsemurhaisku.

Yhdysvallat epäilee al-Qaidaa

Yhdysvallat epäilee eilisen iskun tekijäksi al-Qaida-terroristijärjestöä. Yhdysvaltain armeijan mukaan iskun tekotapa viittaa al-Qaidaan, vaikka varmuutta asiasta ei vielä olekaan. Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney puolestaan vakuutti, että isku ei estä demokratiakehityksen etenemistä Irakissa.
Voimakas räjähdys aiheutti tuhoa myös läheisissä rakennuksissa ja sytytti tuleen lukuisia autoja.

- Kuulin räjähdyksen ja juoksin kadulle. Näin monia, monia ihmisiä tapettuna. Kuolonuhrien joukossa oli lapsia, kuvaili eräs silminnäkijöistä.

Paikallisten asukkaiden mukaan alueella asuu sekä shiiamuslimeja että sunnalaisia ja kurdeja. Pommi räjähti lähellä aukiota, josta maan entistä johtajaa Saddam Husseinia kuvannut valtava näköispatsas kaadettiin huhtikuussa viime vuonna.
Pommi-iskun kohteeksi joutuneesta hotellista on lyhyt matka myös ulkomaalaisten suosimiin hotelleihin, Sheratoniin ja Palestiinaan.

Annan: Työn Irakissa jatkuttava


YK:n pääsihteeri Kofi Annan vaatii, että kansainvälisen yhteisön on jatkettava järkähtämättömästi työtä Irakin tilanteen vakauttamiseksi terroriteoista huolimatta.

-Toivon, että voimme luottaa kaikkien tekevän yhteistyötä, jotta Irakiin saadaan edes hitusen pysyvyyttä ja ihmiset voivat jatkaa elämäänsä, Annan sanoi japanilaisen NHK-televisioyhtiön haastattelussa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Kymmenen uutiset 17.03.2004)

Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney vakuutti, että pommi-isku ei estä demokratiakehityksen etenemistä Irakissa.

(Huomenta Suomi 18.03.2004)

Lue myös:

    Uusimmat