Irakin hermokaasulöydös varmistui sariiniksi

Sariinia sisältävä kranaatti on mahdollisesti valmistettu jo 1980-luvulla ennen Persianlahden sotaa.

Yhdysvaltain Irakista löytämän tykistökranaatin sisältö on varmistunut sariini-hermokaasuksi.

- Jatkotutkimuksissa selvisi, että aine todella oli sariinia, kertoo Yhdysvaltain puolustusministeriön edustaja everstiluutnantti Barry Venable.

Hyvin pienen määrän tappavaa sariinia sisältänyt kranaatti löytyi Irakista runsas viikko sitten.

Amerikkalaisviranomaisten mukaan kranaatti on mahdollisesti valmistettu jo 1980-luvulla ennen Persianlahden sotaa.

Kyseessä on ensimmäinen viite joukkotuhoaseista, jotka Yhdysvallat esitti perusteluksi hyökkäykselleen Irakiin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat