Irakilaisia kulkukoiria odottaa karu loppu

Bagdadin kaduilla kulkevat uudenlaiset "kuolemanpartiot" - kulkukoiria kiväärein ja myrkyin lahtaavat joukot.

Irakin pääkaupungissa elävien kulkukoirien määrä on paisunut käsiin vuoden 2003 jälkeen. Tuolloin Yhdysvaltain johtamat hyökkäykset halvaannuttivat julkiset palvelut, joihin myös kulkukoirakantaa vähentävät toimet luetaan.

Kulkukoiria arvioidaan olevan Bagdadissa ainakin miljoona. Ihmisasukkaita on seitsemisen miljoonaa.

Viime vuosien aikana turvallisuustilanne kaupungissa on hiljalleen parantunut, ja viranomaiset ovatkin alkaneet elvyttää Saddam Husseinin aikaista kulkukoirien tappamiseen liittynyttä tapaa.

- Tätä voidaan pitää suurimpana koirien teloituksena ikinä, sanoo bagdadilainen johtava eläinlääkäri Mohammed al-Hilly.

"Palvelu kansalaisille"

Kulkuoirien tappaminen oli Saddamin aikaan jokaöinen rutiini, mutta viime vuosina joukot ovat pysyneet poissa kaduilta. Koirat ovat lisääntyneet, ja al-Hillyn mukaan aiheuttaneet paljon ongelmia.

Hän syyttää paisunutta koiramäärää esimerkiksi kaupungin roskaantumisesta. Lisäksi koirien pelätään tartuttavan ihmisiin erilaisia tauteja.

Eläinlääkäri al-Hillyn mukaan koirien tappaminen on ainoa ratkaisu valtavaan ongelmaan. Partiot saavat avokätistä apua paikallisilta.

- Toivon, että kaikki koirat tapetaan, sillä niistä on vain harmia. Ne kantavat tauteja, ja pelkään lasteni vuoksi, sanoo eräs 9-lapsen isä.

Koiramäärän uskotaan laskevan "hallittavalle tasolle" vuoden sisällä. Kahdessa kuukaudessa partiot ovat saaneet hengiltä 42 000 kulkukoiraa. Puolet koirista myrkytettiin. Niiden ruhot kuljetetaan traktorilla kaatopaikoille.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat