Irak vajoamassa kohti kaaosta

Liittouman joukot ovat ottaneet kiivaasti yhteen sekä sunnien että shiiojen kanssa. Kuolonuhreja on kymmeniä.

Irakin kartta

Yhdysvaltojen johtamat Irakin miehitysjoukot ovat jatkaneet yrityksiään maan rauhoittamiseksi huonolla menestyksellä. Kiivaat taistelut ovat raivonneet muun muassa Fallujan ja Ramadin kaupungeissa Bagdadin lähellä. Kaupungit sijaitsevat niin sanotun sunnikolmion alueella.

Myös Kirkukin sunnialueella maan pohjoisosassa miehittäjät ottivat yhteen mielenosoittajien kanssa ja ainakin kahdeksan irakilaista sai surmansa.

Radikaalin shiiajohtajan Moqtada al-Sadrin kannattajat puolestaan ovat kahakoineet miehittäjien kanssa maan eteläosassa Nassiriyassa, Amarassa, Kerbalassa ja Kutissa. Yhdysvaltain johtamaan liittoutumaan kuuluvat ukrainalaiset joukot joutuivat päivällä vetäytymään Kutista kiivaiden taistelujen jälkeen. Ukrainan puolustusministeriön mukaan vetäytyminen tapahtui Yhdysvaltain pyynnöstä.

AFP: 40 kuoli moskeijaan

Fallujassa amerikkalaiset joukot kertovat edenneensä kaupungin keskustaan. Vastarinta on ollut kuitenkin kiivasta. Uutistoimisto AFP:n mukaan jopa 40 ihmistä on kuollut kaupungissa olevassa moskeijassa amerikkalaisten pommitettua sitä. Yhdysvaltain sodanjohto ei heti vahvistanut tapausta, mutta puolustusministeriö Pentagonin nimettöminä pysytelleet lähteet kertoivat uutistoimisto Reutersille, että muslimitaistelijat olivat käyttäneet kaupungin moskeijoita tuliaseminaan.

Aiemmin amerikkalaiset vahvistivat, että 12 amerikkalaista merijalkaväen sotilasta oli kuollut taisteluissa Ramadissa lähellä Fallujaa eilen. Irakilaisia Fallujassa on kuollut viitisenkymmentä ja kymmeniä muita on haavoittunut. Irakilaisten sairaalalähteiden mukaan valtaosa irakilaisista kuolonuhreista on naisia ja lapsia.

Ramadin kadut olivat tänään valtaosin autiona. Kaduilla liikkui kuitenkin rynnäkkökiväärein ja singoin aseistautuneita naamioituneita muslimitaistelijoita ja ympäri kaupunkia kuultiin hajanaista tulitusta ja räjähdyksiä.

Amerikkalaisten merijalkaväen sotilaiden hyökkäys Fallujaan alkoi maanantaina. Viime viikolla kaupungissa murhattiin raa'asti neljä amerikkalaista siviiliä.

"Mehdin armeija tuhotaan"

Yhdysvallat vakuuttaa edelleen tuhoavansa Moqtada al-Sadrin johtaman, kielletyn Mehdin armeija -ääriryhmän.

- Me hyökkäämme ja tuhoamme Mehdin armeijan, julisti prikaatikenraali Mark Kimmit lehdistötilaisuudessa Bagdadissa.

Viranomaisten mukaan al-Sadrin läheinen avustaja ja kaksi muuta militanttia sai tänään surmansa kahakoinnissa sotilaiden kanssa Kerbalassa. Toisen al-Sadrin korkea-arvoisen avustajan, Qays al-Khazalin, mukaan al-Sadrin joukot ovat ottaneet sotilaita vangiksi. Yhdysvaltain sodanjohto ei vahvistanut tietoa.

Bagdadin pohjoispuolella sijaitsevassa Baquban kaupungissa amerikkalainen helikopteri syöksyi Reutersin lainaamien silminnäkijöiden mukaan tänään maahan. Yhdysvaltain sotilasedustaja sanoi kopterin laskeutuneen, kun siinä oli havaittu tulipalo.

Bagdadissa puolestaan yksi amerikkalaissotilas on saanut surmansa, kun hänen saattueensa kimppuun hyökättiin.

Shiiajohtaja vetosi rauhan puolesta

Irakin shiiamuslimien hengellinen johtaja, ajatollah Ali al-Sistani vetosi kaikkiin osapuoliin rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi Irakin ongelmiin. Samalla al-Sistani tuomitsi tavan, jolla Yhdysvaltain johtamat miehitysjoukot ovat vastanneet shiiamuslimien kapinaan Irakissa.

"Vaadimme ongelmien ratkaisemista viisaasti ja rauhanomaisin keinoin ja kaikkien sellaisten tekojen välttämistä, jotka voisivat johtaa väkivaltaisuuksien pahenemiseen, kaaoksen lisääntymiseen ja verenvuodatukseen", hän sanoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat