Irak vaati YK:ssa itsemääräämisoikeutta

Irak vaatii maalle täyttä itsemääräämisoikeutta vallanvaihdon jälkeen. YK:n turvallisuusneuvosto on puolestaan eripurainen Irak-linjastaan.

Irakin ulkoministeri Hoshiyar Zebari vaatii maalle "täyttä itsemääräämisoikeutta" kesäkuun lopun vallanvaihdon jälkeen.

Zebari sanoi myöhään eilen YK:n turvallisuusneuvostossa, että uuden päätöslauselman pitäisi antaa Irakille "täysi itsemääräämisoikeus" vallan vaihduttua. Hänen mukaansa itsemääräämisoikeutta koskevat kohdat päätöslauselmaehdotuksessa ovat melko riittäviä.

Zebari sanoi myös, että irakilaisilla pitää olla sananvaltaa päätettäessä monikansallisten joukkojen pysymisestä Irakissa. Ulkoministerin mukaan Yhdysvaltojen johtamat joukot ovat Irakissa tarpeen vielä jonkin aikaa, mutta irakilaisten pitää olla mukana päätettäessä joukkojen maassaoloajasta.

YK:n Irak-linjasta erimielisyyttä

Britannian pääministeri Tony Blair odottavaa YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyvän pian uuden Irak-päätöslauselman. Blair uskoo, että mahdolliset erimielisyydet ehdotuksesta saadaan ratkaistuiksi.

- Yksityiskohtia pitää hioa ja luonnostella. Uskon, että näin tapahtuu. Olen kohtuullisen optimistinen sen suhteen, että näin tapahtuu lyhyen ajan sisällä, Blair sanoi Espanjan pääministerin José Luis Rodriguez Zapateron kanssa järjestämässään lehdistötilaisuudessa.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui myöhään teilen käsittelemään ehdotusta. Muun muassa Ranska ja Venäjä ovat vaatineet useita muutoksia Yhdysvaltain ja Britannian esittelemään päätöslauselmaehdotukseen, kun taas Yhdysvaltain mielestä sen tarvitsee vain pientä hiomista.

Myös ehdotuksen laatijat Yhdysvallat ja Britannia näyttävät olevan keskenään eri mieltä Irakin väliaikaisen hallituksen vaikutusvallasta. Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin mukaan Irakin väliaikainen hallitus ei voisi puuttua liittouman sotilaallisiin toimiin. Blair on kuitenkin sitä mieltä, että Irakin hallitus voisi estää Fallujan kaltaiset operaatiot. Ranskan presidentti Jacques Chirac vaatii puolestaan, että päätöslauselman pitää vahvistaa Irakin hallituksen täydellinen itsenäisyys, erityisesti sotilaallisissa asioissa.

Päivää, jolloin turvallisuusneuvosto äänestää päätöslauselmasta, ei vielä ole päätetty.

Liittouman joukkojen lähdölle takaraja

Ranska ja Venäjä, joilla on turvallisuusneuvostossa veto-oikeus, sanovat, että ehdotukseen on kirjoitettu liian epämääräisesti se, mitä Irakin riippumattomuus tarkoittaa sitten, kun miehitys virallisesti loppuu. Uusi päätöslauselma on merkittävä siksi, että se antaisi kansainvälisen hyväksynnän Irakin väliaikaisen hallituksen muodostamiselle ja turvallisuudesta vastaaville monikansallisille joukoille.

Venäjä on vaatinut myös tarkempaa aikataulua siitä, milloin Yhdysvaltain johtamat monikansalliset joukot lähtevät Irakista. Ehdotuksessa sanotaan väljästi, että monikansalliset joukot voisivat lähteä maasta, kun "poliittiset prosessit on saatu päätökseen". Lisäksi Venäjä haluaa YK:n virallisesti hyväksyvän Irakin uuden hallituksen ennen kuin vallansiirto tapahtuu.

Irakin ulkoministeri Hoshiyar Zebari kertoi keskiviikkona New Yorkiin saavuttuaan saaneensa ohjeita vastikään nimetyiltä väliaikaisen hallituksen jäseniltä, joille valta siirtyy 30. kesäkuuta. Hallituksen jäsenet olivat keskustelleet turvallisuusasioista ensimmäisessä tapaamisessaan.

- Tämä on erittäin tärkeä päätöslauselma meille. Ja me haluamme ehdottomasti vaikuttaa siihen, Zebari sanoi.

USA: Irakille ei veto-oikeutta

Yhdysvallat ei halua myöntää Irakille veto-oikeutta liittouman sotilasoperaatioihin.

Ulkoministeri Colin Powellin mukaan uudessa Irak-päätöslauselmaehdotuksessa väliaikaishallitukselle ei anneta mahdollisuutta estää liittouman joukkojen toimia. Etenkin Venäjä vaatii yhä takeita Irakin itsemääräämisoikeudesta.

Irakin uusi pääministeri Iyad Allawikulutti ainakin 350 000 dollaria lobbaamiseen varmistaakseen valintansa. USA Today -lehden mukaan rahaa on maksettu laki- ja pr-firmoille.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat