Irak sulki Iranin ja Syyrian vastaiset rajansa

Irak on sulkenut Iranin ja Syyrian vastaisia rajojaan parantaakseen maan turvallisuutta. Amerikkalaisten mukaan Syyrian kautta Irakiin tulee ulkomaalaisia taistelijoita sotimaan Irakin hallituksen ja USA:n joukkoja vastaan.

Irakin ja Syyrian välinen raja-asema

Irak on sulkenut Iranin ja Syyrian vastaiset rajansa samalla kun amerikkalaiset ja irakilaiset joukot kiristivät turvatoimia pääkaupungissa Bagdadissa. Toimilla yritetään saada maassa riehuva sunnien ja shiiojen välinen väkivalta kuriin.

Iranin vastaisella rajalla suljettiin neljä ylityspaikkaa ja Syyrian vastaisella rajalla kaksi. Amerikkalaiset ovat jo pitkään syyttäneet, että Syyrian kautta Irakiin tulee ulkomaalaisia taistelijoita sotimaan amerikkalaisjoukkoja vastaan. Niin ikään amerikkalaiset ovat väittäneet, että Iranista virtaa aseita Irakiin.

Ylityspaikat suljettiin irakilaislähteiden mukaan kolmeksi vuorokaudeksi, joiden aikana raja-asemille rakennetaan entistä paremmat puitteet muun muassa ajoneuvojen tarkastuksia varten.

Bagdadin rauhoitusoperaatio vauhtiin

Samaan aikaan amerikkalaiset ja irakilaiset joukot tiukensivat otettaan Bagdadista. Tarkastuspisteitä kaduilla lisättiin yön aikana ja turvallisuustarkastuksia tiukennettiin. Aiemmasta poiketen myös hallituksen omat autokuljetukset joutuivat nyt tarkastuksen kohteiksi. Tiukennetut turvatoimet aiheuttivat päivän mittaan massiivisia liikenneruuhkia.

Eräiden tietojen mukaan vain sisä- ja puolustusministeriön virkamerkeillä varustetut henkilöt saivat tänään kantaa aseita, kun taas siviileiltä aseita takavarikoitiin.

Tiukentuneista turvatoimista huolimatta Bagdadissa räjähti kaksi autopommia, jota tappoivat yhteensä 11 henkeä ja haavoittivat yli 40:tä.

Bagdadin ohella turvatoimia kiristettiin myös brittien miehittämässä eteläisessä Basran satamakaupungissa.

Sotilasasiantuntijat kritisoivat amerikkalaisia siitä, että Bagdadin turvatoimien kiristämisestä oli kerrottu etukäteen julkisuudessa. Näin taistelijoille ja heidän johtajilleen on annettu mahdollisuus poistua Bagdadista.

Irakissa käytiin tänään vilkasta keskustelua radikaalin shiiajohtajan Moqtada al-Sadrin olinpaikasta. Amerikkalaisten mukaan al-Sadr on paennut Iraniin, mutta hänen kannattajiensa mukaan hän on salaisessa piilopaikassa shiiojen pyhässä kaupungissa Najafissa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat