Irak-seminaari alkamassa

Presidentti Martti Ahtisaaren johtaman järjestön järjestämään tapaamiseen osallistuu muun muassa shiiojen ja sunnien keskeisiä vaikuttajia.

Presidentti Martti Ahtisaaren CMI-toimiston välittämä Irak-seminaari on käynnistymässä. CMI:stä vahvistettiin aamulla, että osallistujia on jo saapunut Suomeen, mutta osaa odotellaan edelleen.

CMI ilmoitti samalla, ettei aio paljastaa seminaariin osallistuvien henkilöllisyyttä tai pitopaikkaa, mutta osallistujat voivat itse kertoa seminaarista niin halutessaan. Toimisto on aiemmin järjestänyt neuvottelujaan valtion vieraskartanossa Königstedtissä Vantaalla, mutta paikalla ei ainakaan keskipäivällä näkynyt merkkejä seminaarista.

Keskustelujen kestoksi arvioidaan muutama päivä.

Myös ulkoministeriö on vaitonainen tapahtumien kulusta ja aikatauluista. Ministeriöllä ei ole roolia seminaarissa, joten siitä tiedottaminen on jätetty CMI:n tehtäväksi.

Tapaamiseen on kutsuttu Irakin shiiojen ja sunnien keskeisiä vaikuttajia sekä Pohjois-Irlannin ja Etelä-Afrikan edustajia. Tarkoituksena on kuulla kriisialueiden kokemuksia ja pohtia, olisiko niistä jotakin opittavaa Irakissa.

Tilaisuuteen ei ole kutsuttu kurdeja, koska tarkoituksena on keskittyä shiia- ja sunnimuslimien suhteisiin. Presidentti Ahtisaari ei itse osallistu seminaariin.

Suomalaisasiantuntijat odottavat keskusteluista vaikeita

Suomalaisasiantuntijat ennustavat neuvotteluista vaikeita, mutta pitävät keskustelujen järjestämistä tärkeänä.

Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen amanuenssi Unto Vesa pitää Irakin kriisiä ainutlaatuisena koko maailman mittakaavassa.

-Irakilaiset jakautuvat kolmeen uskontokuntaan tai väestöryhmään, lisäksi shiiojen ryhmittymät kilpailevat keskenään. Ilmeisesti maassa toimii myös ulkomailta tulevia terroristijärjestö al-Qaidan jäseniä, Vesa toteaa.

Islamin asiantuntija, professori Jaakko Hämeen-Anttila Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitokselta ei halua korostaa shiiojen keskinäisiä kiistoja.

-Näen Irakin ensimmäisenä ongelmana makrotason ongelman. Ei voida puhua yhtenäisestä Irakin kansasta, vaan kurdeista, sunneista ja shiioista, sanoo Hämeen-Anttila.

Molemmat asiantuntijat myöntävät, etteivät odota seminaarilta merkittäviä tuloksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat