Irak sai viimein sisä- ja puolustusministerit

Parlamenttiryhmittymät pääsivät vasta nyt sopuun ministerinimityksistä. Muu hallitus aloitti työnsä 20. toukokuuta.

Irakin pääministeri Nuri al-Maliki on nimittänyt tänään Jawad al-Bolanin sisäministeriksi ja kenraali Abdel QaderJassimin puolustusministeriksi. Jassim on sunni ja Bolani shiia.

Parlamentin 275:stä jäsenestä 182 tuki Bolania, kun taas Jassimia tuki 142.

Molemmat ministerit lupasivat toimia puolueettomasti kaikkien irakilaisten hyväksi ja jättää uskonnollisten ryhmittymien väliset kiistat taakseen.

Sisä- ja puolustusministerin paikat jätettiin väliaikaisesti täyttämättä, kun Malikin kansallisen yhtenäisyyden hallitus aloitti työnsä 20. toukokuuta, koska parlamenttiryhmittymät eivät kyenneet pääsemään sopuun nimityksistä.

Abdel Qader Jassim on tähän saakka ollut Irakin maajoukkojen komentaja. Bolani taas valittiin Irakin väliaikaiseen hallintoneuvostoon vuonna 2004 ja parlamenttiin vuotta myöhemmin.

Väkivaltaisuudet jatkuvat Bagdadissa

Irakin hallituksen täydentyminen tärkeillä ministereillä ei ainakaan välittömästi pysäyttänyt maan väkivaltaisuuksien jatkumista. Kymmeniä ihmisiä on kuollut tänään kolmessa pommiräjähdyksessä Bagdadissa.

Ensimmäinen pommeista räjähti aamulla tienvarressa lähellä poliisipartiota kaupungin itälaidalla ja surmasi kolme ohikulkijaa. Pian toinen räjähdys ravisteli ruuhkaista toria lähellä ensimmäistä räjähdyspaikkaa surmaten ainakin kymmenen ihmistä ja haavoittaen noin kahtakymmentä.

Illansuussa autopommi räjähti Kadhimijahin shiiakaupunginosassa. Räjähdys vaati ainakin seitsemän uhria, turvallisuuslähteet kertovat.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat